Digitoday

Kiinalaismies keksi pankkiautomaateista oudon vian – vei lähes miljoonan euron verran käteistä

Julkaistu:

Pankkiautomaatit
Pankki ei syytä ohjelmoijaa, joka sanoo vain testanneensa pankin järjestelmiä.
Kiinalainen ohjelmoija on tuomittu kymmenen ja puolen vuoden vankeuteen hänen jäätyään kiinni pankkiautomaateilta tekemistään yli seitsemän miljoonan yuanin eli reilun 900 000 euron arvoisista käteisnostoista, jotka eivät kuitenkaan näkyneet hänen tilillään, kertoo sanomalehti South China Morning Post. Mies on puolustautunut sanomalla vain testanneensa kiinalaispankki Huaxian järjestelmiä.

Mies pystyi tekemään huomaamattomat tilinostot Huaxian järjestelmissä olleen erikoisen vian avulla, jonka hän oli löytänyt työskennellessään pankin teknologiakeskuksessa vuonna 2016. Järjestelmävirheen ansioista automaatit eivät veloittaneet tileiltä automaateilta tehtyjä tilinostoja, jotka oli tehty keskiyön aikoihin. Lisäksi mies syötti järjestelmään omaa koodia, joka esti järjestelmän vikailmoitukset.

Marraskuun 2016 ja tammikuun 2018 välillä mies teki yhteensä 1358 tilinostoa, joiden suuruudet vaihtelivat 5 000 ja 20 000 yuanin eli 650 ja 2600 euron välillä. Rahat mies talletti omalle tililleen ja sijoitti niistä osan.

Pankki huomasi rahojen katoamisen viime vuoden tammikuussa ja ohjelmoija pidätettiin maaliskuussa. Vaikka miehen olisi pitänyt raportoida löytämänsä vika välittömästi pankille, pankki pyysi viranomaisia lieventämään syytteitä miehen maksettua koko puuttuvan summan takaisin. Huaxia-pankin mukaan aukon testaaminen normaalilla tavalla olisi vaatinut ulkopuolisia asiantuntijoita, joten ohjelmoijan tapa saattoi loppujen lopuksi säästää heiltä aikaa ja rahaa. Pankin mukaan vika on nyt korjattu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt miehen selitystä tai pankin pyyntöä, ja tuomitsi miehen vankeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt