Pör pör, put put! V-Rally 4:n kone pätkii ja ohjauskin puoltaa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Pör pör, put put! V-Rally 4:n kone pätkii ja ohjauskin puoltaa

Vuosia sitten maineensa hankkinut V-Rally-pelisarja ei pääse uudessa yrityksessään menneen loiston tasolle.

6.10.2018 16:00

Ajopelit ovat harrastuksena verraton. Niissä yhdistyvät hauskuus ja kaikkivoipaisuuden tunne, ja samaan aikaan pois jäävät todellisen kilpa-autoilun varjopuolet, kuten epäekologisuus ja loukkaantumisriski.

Tarjontaa on laidasta laitaan aina kevytkaahailuista hyvinkin todentuntuisiin (eikä kaikkien mielestä siksi niin hauskoihin) simulaattoreihin.

V-Rally edustaa ensimmäistä. Jo ykköspleikkarilla revittiin riemua pelisarjan esikoisesta, nyt se on ehtinyt neljänteen osaansa. V-Rally 4 on tarjolla Xbox Onelle, Playstation 4:lle ja pc:lle.

Kuten ajopelit nykyisin, myös V-Rally on kasvanut pelkkää ajelua suuremmaksi juonipeliksi. Varsinaisessa kampanjapelissä kuski ylläpitää tallia, johon on ostettava autoja ja palkattava henkilökuntaa ajatuksella. Lisäksi on mietittävä, mihin kisoihin haluaa osallistua, ja tuloista ja menoistakin olisi pidettävä huolta.

Toki pelkät yksittäiset kisat onnistuvat kuten aina ennenkin.

Kilpailuja on kolmenlaisia: kelloa vastaan ajettavia ralleja, V-Rallycrosseja sekä mönkijäkisoja. Kisoihin osallistumiseksi tarvitaan siihen sopiva kulkupeli.

Muut kisatyypit ovat kokolailla selviöitä, mutta V-rallikrossi kaivannee muutaman selittävän sanan. Siinä ajetaan kilpaa ahtaalla radalla kone- tai ihmiskuskeja vastaan. Kisan aikana jokaisen on ajettava yksi ”jokerikierros”, eli radalta erkaantuva, hieman tavallista hankalampi pätkä. Jos kuski ei näin tee, sakkoja ropisee.

Koska kyseessä on enemmän kaahailu- kuin simulaattoripeli, ajotuntumalta ei kannata odottaa kovin paljon. Se on siitä huolimatta valitettavan tunnoton ja yliampuva, eikä oikein sytytä. Eron huomaa kyllä selvästi asfaltin vaihtuessa soraksi, mutta eri alusta on vain eri tavalla tunnoton.

Lisäksi V-Rally 4 on konsolilla pelattuna ruma. Sen grafiikka on valitettavan kaukana siitä, mitä esimerkiksi konsolivalmistajien lippulaivapelit Forza Motorsport ja Forza Horizon sekä GT edustavat. Kyllähän tähän tottuu, mutta ei se silti vuotta 2018 edusta.

Se pelintekijöille on myönnettävä, että vauhdin tuntu on saatu syntymään melko hyvin. Etenkin, jos kuvakulman malttaa laskea konepellille tai puskuriin, meininki on hyvinkin vauhdikasta. Tämä on selkeä onnistuminen.

Kaahailupeliksi V-Rally on yllättävän armoton. Isompi ajovirhe tai radalta ulos ajautuminen johtaa käytännössä aina viimeiseksi jäämiseen. Puristien mielestä tämä on yksinomaan hyvä asia, mutta toisaalta nämä eivät ihan hirveästi näin kevyitä ajopelejä pelaile. Forza-pelisarjoista tuttu takaisinpäinkelaus olisi ollut paikallaan.

V-Rally 4:stä jäi kovin ristiriitainen tunnelma. Tavallaan poskettoman pitkät ja epärealistiset driftaukset ovat hauskaa, mutta itse peli ei juuri jaksa pitää otteessaan. Miksi tähän pitäisi tarttua, kun kilpailijat hoitavat asiat selkeästi paremmin?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?