Digitoday

EA veti kaniinin kypärästä – NHL 19 on hyvä peli

Julkaistu:

Peliarvostelu
Änärin vuosipäivitys tarjoilee hyvää niin vasta-alkajalle kuin konkarille.
Yllä olevalla videolla NHL-pelin maailmanmestari Erik ”Eki” Tammenpää kyykyttää Ilta-Sanomien toimittajaa ja kertoo mielipiteensä uudesta ”änäristä”.

EA on uusinut NHL-pelejään parin viime vuoden aikana enemmän kuin useampana edellisenä vuonna yhteensä. Siinä missä viime vuonna nähtiin kokonaan uusi pelimuoto, nyt nähdään ehkä vielä hieman suurempia uudistuksia. Änärin ystävien on hyvä olla.

Viime vuonna esitelty Threes-pelimuoto (3 vastaan 3) osoittautui hauskaksi arcade- ja hupipeliksi, jos se ei nyt ihan pelin pääjutuksi noussutkaan. Se tarjosi silti tulokkaille kevyen väylän Änärin maailmaan.

Nyt aloittaminen on tehty vieläkin helpommaksi. Tarjolla on kiekkokoulu, joka opettaa kaiken kädestä pitäen laukomisesta ja syötöistä aina hyvinkin kehittyneeseen harhautuskikkailuun. Eväät auttavaan pelaamiseen saa helposti.

1+1+1=ykköset

Avausnäkymässä on tarjolla paitsi vanhat pikapelit, online-mätöt, sarjat ja joukkueenkasauspelit, myös The World of Chel -niminen nimihirviö, jossa pelaaja luo pelihahmon ja alkaa sitten peluuttaa tätä eri pelimuodoissa keräten kokemusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tässä piilee myös pelin iso koukku. Tarjolla on silmänkantamattomia määriä pelaajan kustomointia. Etenkin, kun NHL sisältää myös yhden kokonaan uuden pelimuodon: Onesin.


Ones on ulkojäillä pelattava pipolätkä, jossa kolme pelaajaa kilpailee keskenään hakkaamalla kiekkoa yhteen maaliin, ja menestyminen palkitaan ylemmille tasoille nousemisella.

Pelimuoto palkitsee skillstickinsä hallitsevat pelaajat. Pelimuodossa korostuu kiekonhallinta ja se oikea osaaminen, sillä tarjolla ei ole ketään, kenelle syöttää. Harhauttelu ja kikkailu on ainoa vaihtoehto. Tai sitten sikailu. Sääntöjä ei ulkopeleissä juuri ole, joten kaverin kampittaminen on toimiva vaihtoehto.

Kolminpeli onnistuu vain ja ainoastaan verkon kautta. Tämä on sääli, sillä yhteisväännöt kavereiden kesken samalla konsolilla olisivat todennäköisesti olleet suurta hupia.

Pelimuoto on viihdyttävä (tai vaihtoehtoisesti nöyryyttävä), mutta ainakin pelin alkutaipaleella se vaikutti kärsivän teknisistä ongelmista. Peliseuraa vaikuttaa olevan vaikea löytää jopa suositulla PS4:llä, ja verkko-ongelmat kiusaavat hieman. Välillä tulee kenkää peleistä ja välillä näyttää näin käyneen vastapelaajille, sillä vastustajia saattaakin olla vain yksi. Ongelma toivottavasti korjautuu päivitysten myötä ja pelaajakannan karttuessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ones-pelimuoto on avannut Änäriin Pandoran lippaan. Kun ulkolätkää pelataan siviilivaatteissa, on tarjolla loputon pelaajan kustomoimisen suo. EA on nyt tajunnut saman kuin minkä kilpailijansa jo aiemmin: pelaajille kannattaa tarjoilla ulkoasuparannuksia mieluummin kuin epäreiluksi koettua kilpailuetua.

Ja pipolätkässähän sitä riittää. Tarjolla on hattua, liiviä, toppatakkia, pelipaitaa ja vaikka mitä enemmän kuin laki sallii. Valmistajan mukaan kustomointioptioita on yli 900. Uskotaan. Allekirjoittanut ei ruvennut niitä laskemaan.

Vanhakin nyt nuortuu

Myös perus 6 vastaan 6 -pelien pelaamisessa on uusi fiilis. Luisteleminen, taklaukset ja törmäykset tuntuvat hyvinkin erilaiselta. Realismikerroin on periaatteessa kasvanut, mutta samalla peli edellyttää uudelleen pelaamaan opettelemista. Vanhat temput eivät enää aina toimi, ja vuoden tai parin takaisilla opeilla ei osaavaa kaveria vastaan pärjää.


Ehkä merkittävin uudelleenopettelemisen paikka on mailankäyttö. Jäähyjä tuntuu nimittäin satelevan todella helposti, ja monttu aukeaa kerta toisensa jälkeen ”ei tuota voi viheltää” -reaktioon. Toisaalta, tuleepahan harjoitusta alivoimapelistä. Välillä tosin turhauttaa vahvasti.

Jos tekoälyn maalivahtipeli on aiemmin ällistyttänyt, tuntuu se tekevän sitä kaksin verroin nyt. Tarjolla on aivan käsittämättömiä haamutorjuntoja sekä hämmästyttäviä hörppäyksiä. Mutta onpahan pelissä ainakin sattumafaktoria.

Eihän tämä täydellinen edelleenkään ole. NHL 19 on kuitenkin selkeästi parempi kuin edeltäjänsä (joka oli niin ikään edeltäjäänsä parempi). Erityisen ilahduttavaa on se, että parin viime vuoden versiot ovat tuoneet tullessaan ihan uusia asioita toisin kuin hieman aikaisemmin.

Jos NHL-kiekko maistuu ja etenkin, jos viimevuotinen lätkä jäi hankkimatta, niin siinä on paikka. Miksi et lauo?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt