Harkitsetko vastamelukuulokkeiden ostamista? Odota, että nämä tulevat kauppoihin

Sony on esitellyt uudet vastamelukuulokkeet, jotka saattavat olla lajissaan vuoden parhaat. Hinta on kuitenkin kilpailevia malleja kovempi.

Sony esitteli WH-1000XM3-vastamelukuulokkeet IFA-messuilla.

31.8.2018 14:40

Sony on julkaissut uudet WH-1000XM3-vastamelukuulokkeet, jotka ovat seuraaja viime vuoden WH-1000XM2-malleille.

Jo viime vuoden malli sijoittui kärkipaikalle useissa vertailuissa, ja nyt yhtiö kertoo uuden mallin vaimentavan melua noin neljä kertaa edeltäjää tehokkaammin. Yhtiön mukaan parannus on saavutettu uudella HD Noise Cancelling Processor QN1 -prosessorilla.

Sonyn uudet kuulokkeet ovat varsin järeät.

En tiedä, miten Sony nelinkertaisen tehon laskee, mutta väitteet lopputuloksesta eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Pikakokeen perusteella uutuudet ovat nimittäin mahdollisesti vuoden parhaat vastamelukuulokkeet.

Yhtiö esittelee kuulokkeitaan Berliinin IFA-kulutuselektroniikkamessuilla. Messuväen äänekäs puheensorina ja yleinen kohina tuntui katoavan lähes kokonaan, kun kuuntelin musiikkia kuulokkeet päässä. Jouduin ottamaan epäuskoisena kuulokkeet välillä pois päästä, ihan vain tarkistaakseni, ettei taustahälinä todella ollut vain yhtäkkiä hiljentynyt.

Kuulokkeet tuntuivat melko mukavilta päässä. Siihen vaikuttavat viime vuoden mallia kapeampi panta sekä painon vähennys – tosin vain 20 grammalla.

Myös kuulokkeiden äänenlaatu oli ensikuulemalla hyvä. Omaan makuuni basso oli hieman korostunut, mutta pieni basson korostus ei kaikkia haittaa, eikä kaikissa musiikkityyleissä. Bassoa voi myös halutessaan itse säätää Sonyn puhelinsovelluksen taajuuskorjaimella.

WH-1000XM3-vastamelukuulokkeita voi hallita edellisen mallin tavoin kosketuksella. Peittämällä oikea kuuloke kädellä voi kuulla, mitä ympärillä tapahtuu. Oikeaa kuuloketta hipaisemalla voi myös säätää äänenvoimakkuutta ja vaihtaa kappaletta.

Sonyn kuulokkeissa on ympäristön ääniä tarkkaileva mikrofoni.

Akun kestoksi luvataan 30 tuntia, ja 10 minuutin pikalatauksella luvataan viisi tuntia kuunteluaikaa. Lataukseen käytetään usb-c-liitäntää. Kuulokkeita voi kuunnella langattomasti bluetooth-liitännällä tai johdolla.

Edullisiksi Sonyn uusia vastamelukuulokkeita ei voi kuitenkaan sanoa. Ne tulevat kauppoihin syyskuun alussa. Sonyn mukaan suositushinta on 380 euroa, kun esimerkiksi Bosen kilpailevan mallin saa muutamaa kymppiä halvemmalla.

Joka tapauksessa Sonyn uutuudet kannattaa vertailun vuoksi ainakin koekuunnella, jos on vastamelukuulokkeita hankkimassa.

Toista kuvatekstiä korjattu: Kuvassa on ympäristön ääniä tarkkaileva mikrofoni.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?