Googlen kartoissa uusi ominaisuus: Paljastaa muille tärkeän tiedon puhelimestasi - Digitoday - Ilta-Sanomat

Googlen kartoissa uusi ominaisuus: Paljastaa muille tärkeän tiedon puhelimestasi

Julkaistu: 3.8.2018 10:27

Googlen karttasovellus on saanut uuden ominaisuuden, joka kertoo muille puhelimestasi oleellisen tiedon.

Google on vaivihkaa lisännyt puhelimien Maps-sovellukseen uuden ominaisuuden, joka saattaa olla samalla hyödyllinen, mutta herättää myös hieman epäilyksiä. Uudesta ominaisuudesta kertoo muun muassa verkkolehti The Verge.

Googlen karttasovelluksella on jo kauan voinut jakaa sijaintinsa muiden valittujen sovelluksen käyttäjien kanssa. Ominaisuus voi olla kätevä esimerkiksi kaverien kesken tai perheissä, joissa vaikka vanhemmat haluavat olla perillä lastensa liikkeistä.

Paikannettavan henkilön akun lataus löytyy Google Maps -puhelinsovelluksesta henkilön nimen alta.

Uuden päivityksen jälkeen Googlen karttasovellus näyttää seurattavasta sijainnin lisäksi toisenkin yllättävän tiedon, nimittäin sijaintinsa jakavan henkilön akun varauksen.

Ominaisuus saattaa siis tuoda mielenrauhaa vanhemmille, jotka miettivät riittääkö lapsen puhelimessa virtaa. Akun lataus voi myös paljastaa, miksei sijainnin jakavaan henkilöön saa yhteyttä. Kartta näyttää myös, missä henkilö oli, kun hänen puhelimensa akku loppui.

Ilta-Sanomat Digitodayn kokeillessa ominaisuutta se näytti akun latauksen vain puhelinsovelluksilla, muttei selaimilla käytettäessä.

The Vergen mukaan uudella lisätiedolla voi olla ikäväkin puolensa: Ainakaan seurattava ei voi väittää, ettei pystynyt tyhjän akun takia vastaamaan viesteihin tai puheluun.

Akun tilan jakaminen on automaattisesti päällä, jos henkilö jakaa sijaintinsa Google Maps -sovelluksen kautta, eikä sovellus siis kysy erikseen käyttäjältä lupaa pääsyyn puhelimen akkutietoihin tai niiden näyttämiseen muille.

Toiminto herättääkin kysymyksen, mihin muihin puhelimen tietoihin sovellukset voivat päästä erikseen lupaa kysymättä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?