Harva peli menee ihon alle – Detroit: Become Human on totisesti poikkeava - Digitoday - Ilta-Sanomat

Harva peli menee ihon alle – Detroit: Become Human on totisesti poikkeava

Detroit: Become Human on vahvasti tunteisiin vetoava pelattava elokuva. Ja se on hyvä.

Palvelusdroidi Kara joutuu tilanteeseen, jossa tämä nousee omistajaansa vastaan – jos pelaaja näin haluaa.

30.6.2018 16:00

Onko hyvällä koneella oikeus tehdä pahoja asioita huonolle ihmiselle?

Kysymys on yllättävän vaikea. Onko tilanteita, joissa tekoäly, kone tai robotti voi tahdollaan ja toimillaan jyrätä isäntiensä yli?

Robotiikan lakien mukaan vastaus on ei. Mutta elämä saattaa heittää eteen melkoisia moraalidilemmoja.

Detroit on androidien kehityksen mallikaupunkeja USA:ssa. Kanadassa puolestaan on androidikielto.

Tähän kysymykseen joutuu pelaaja vastaamaan PlayStation 4:n yksinoikeuspeli Detroit: Become Human -pelissä. Peli asettuu Yhdysvaltain Detroitiin vuonna 2038, jolloin ihmisrobotit eli androidit ovat arkipäivää ja nämä ovat syrjäyttäneet suuren osan ihmisistä työelämässä.

Pelissä on kolme päähahmoa, poliisiandroidi Connor, sekä palveluandroidit Kara ja Markus. Kerronta etenee jaksoissa, joissa jokaisen hahmon tarinaa viedään vuorotellen eteenpäin, ja nämä alkavat ennen pitkää kietoutua toisiinsa.

Androideista on tullut ”poikkeavia”, eli ne murtautuvat ohjelmointinsa ulkopuolelle alettuaan tuntea inhimillisiä tunteita. Tästä syntyy vastakkainasettelu inhimillisten koneiden ja osittain epäinhimillisten ihmisten välillä.

Pelin takana on Quantic Dream -pelistudio, joka ei ole kaihtanut aiemminkaan arkoja aiheita. Pelin teema ja tapahtumat menevät parhaimmillaan ihon alle ja saavat olon epämiellyttäväksi. Parhaimmillaan pelaaja samastuu androideihin, kun nämä joutuvat isäntiään tai muita ihmisiä vastaan.

Työttömäksi jääneet ihmiset ovat katkeria androideille. Oikealla poliisia tutkimuksissa auttava Connor-droidi.

Rankkojen teemojensa vuoksi pelillä on 18 vuoden ikärajoitus, eli sitä ei saa luovuttaa alaikäiselle.

Samastuminen on melkoinen saavutus peliteollisuudessa, jossa pyritään yleensä loppuun asti särmättömään ja poliittisesti korrektiin pullamössöön, josta kaikille jää hyvä mieli, eikä kenellekään paha.

Naputi naputi, valintojen maailma

Pelaaminen tapahtuu käytännössä tekemällä valintoja, kuten valitsemalla vuorosanoja tai hakeutumalla viisaimmalta tuntuvaan yömajoitukseen. Ohjaaminen on pitkälti quick time eventejä, eli tiettyjen näppäinsarjojen naputtelua.

Näpyttelyä voi tehdä vaikealla tai helpommalla tasolla. Edellinen on enemmän pelimäistä, ja epäonnistumisella saattaa olla androidin tai ihmisten kannalta ikäviä seurauksia. Jälkimmäinen antaa enemmän tilaa keskittyä tarinaan ja tekee pelistä elokuvamaisemman.

Palvelusdroidi Markus on isäntänsä nöyrä palvelija – kunnes isännälle tehdään pahaa.

Tarina voi haarautua kohtauksissa monellakin tavalla. Jokaisen jakson jälkeen pelaaja saa nähdäkseen kulkemansa polun sekä siitä lähtevät haarat, joita hän ei valinnut. Nämä on kuitenkin jätetty sisällöltään sumennetuksi, joten tehtävän uudelleen pelaaminen on ainoa tapa nähdä, mitä tuli missattua. Tätä ei kuitenkaan kannata tehdä ennen koko pelin läpipelaamista.

Pelissä löytyy myös ostosysteemi, jossa pelaaja voi ostaa bonuksia tehtävistä ansaitsemillaan pisteillä. Nämä voivat olla vaikka taustoittavia videoita pelihahmojen menneisyydestä. Osio on turhan päälle liimattu, ja sen olisi voinut toteuttaa ihan vaan lisämateriaalina ilman pisteillä ostelun kanssa kikkailemista.

Detroit: Become Humanissa pääosassa on tarina, jonka ympärille on rakennettu katsojaa aktivoivaa toimintaa. Sellaisenaan se toimi hyvin. Pelissä on laajemman haarautuvuutensa ansiosta enemmän pelattavaa kuin Heavy Rainissa tai Beyond: Two Soulsissa, mutta se ei jää silti vuosiksi pleikkarille pyörimään.

Tällaisenaankin se tekee kuitenkin sen, missä Quantic Dream on parhaimmillaan: luo hienon pelattavan elokuvan. Detroit: Become Human ei ole kaikille, mutta tämän verrattain harvinaisen lajityypin ystävät osannevat sitä arvostaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?