Digitoday

Sensuuria vai vihapuhetta? Spotify jyrähtää vaikeasta aiheesta

Julkaistu:

Spotify
Musiikkipalvelu ilmoitti toimenpiteistä vihapuhetta vastaan. Kappaleiden sisällön ohella myös artistin käytöksellä on merkitystä.
Musiikin suoratoistopalvelu Spotify julkaisi käytäntönsä vihapuhetta vastaan. Palvelu kertoi alkavansa poistaa musiikkia, joka tulkitaan vihapuheeksi.

– Vihasisältö on sisältöä, joka nimenomaan ja pääasiallisesti edistää, puolustaa tai yllyttää vihaan tai väkivaltaan ryhmää tai yksityishenkilöä vastaan perustuen piirteisiin, kuten rotu, uskonto, sukupuoli-identiteetti, sukupuoli, etnisyys, kansallisuus, seksuaalinen suuntautuminen, veteraanistatus tai vammaisuus, Spotify selvittää.

Vihasisältöä metsästää Spotifyn työkalu nimeltä Spotify AudioWatch, joka tunnistaa kansainvälisissä rekistereissä vihasisällöksi merkittyä musiikkia. Tämän lisäksi palvelu tekee yhteistyötä lukuisten ryhmittymien, kuten The Southern Poverty Law Centerin ja The Anti-Defamation Leaguen, kanssa.

Myös käyttäjät voivat raportoida vihapuheeksi tulkitsemastaan sisällöstä. Mutta toisin kuin esimerkiksi YouTubessa, Spotifyn sisällä ei ainakaan vielä ole nappia, jolla kappaletta voisi vaatia poistettavaksi palvelusta. Tätä varten käyttäjän pitää mennä verkkosivulle ja täyttää lomake.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Spotify varaa oikeuden poistaa rikkova sisältö yhteistyössä oikeuksien omistajien kanssa. Lievempänä keinona on yksinkertaisesti estää musiikin näkyvyys soittolistoissa ja suosituksissa. Tähän on jo turvauduttu ainakin artisti R. Kellyn kohdalla sen jälkeen, kun häntä alettiin epäillä muun muassa seksikultista ja seksistä alaikäisten kanssa.


Spotifylle on siis väliä myös sillä, miten musiikintekijät käyttäytyvät yksityiselämässään – jopa ennen kuin syytteitä on todistettu oikeudessa.

– Vaikka emme kannata sisällön sensurointia artistin tai luojan käytöksen takia, haluamme toimituksellisten päätöstemme – mitä haluamme ohjelmoida – edustavan arvojamme. Joten joissakin tapauksissa, kun artisti tai luoja tekee jotain, joka on erityisen vahingollista tai vihaavaa (kuten väkivalta lapsia kohtaan ja seksuaalinen väkivalta), se voi vaikuttaa tapoihin, joilla työskentelemme tai tuemme tätä artistia tai luojaa.

Musiikkipalvelu tunnustaa, että rajanveto on vaikeaa, ja kulttuurierot ympäri maailman vaikuttavat myös asiaan. Tällöin metsä yritetään nähdä puilta ennen lopullisia päätöksiä. Spotify odottaa tekevänsä virheitä ja se aikoo käyttää niitä vihapuheen vastaisen linjansa kehittämiseen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suomessa lomaileva tähtinäyttelijä heitti vaatteet päältään ja pelasti hukkuvan eläimen Kaivopuistossa – ”Minulla oli yksi mahdollisuus sukeltaa”

  2. 2

    Vapaana ollut koira puri 8-vuotiasta poikaa jalkaan Espoossa

  3. 3

    Kuin herttuatar Catherine! Meghanin ulkonäkö muuttui radikaalisti heti häiden jälkeen – rento tyyli vaihtui tiukkaan nutturaan

  4. 4

    Simppeli ja supertehokas liike vahvistaa koko kroppaa – kyytiä saavat niin pakarat kuin keskivartalo

  5. 5

    Asiantuntijat: Pohjois-Korea tuhoaa todisteet ydinkoealueensa räjäyttämällä – ”eräänlainen murhapaikka, jonne päästetään tallomaan”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

  2. 2

    Junamatkustaja ikuisti Pendolinon ikkunasta kanssamatkustajien järjettömän tempun Tampereella – VR: konduktööri oli vielä erikseen kieltänyt

  3. 3

    Miltä eri rintaliivit näyttävät avonaisen mekon alla? Testasimme nänniteipit ja 7 muuta mallia

  4. 4

    Tästä 16-vuotiaasta tytöstä tulee miljonääri ennen täysi-ikäisyyttä – sai lapsena ääniroolin, joka muutti hänen elämänsä: Elää hiljaiseloa maaseudulla

  5. 5

    Tunnettu hääkuvaaja ihmettelee Meghanin ja Harryn hääpotretin useita teknisiä virheitä: ”Olisi mielenkiintoista kuulla kuvaajan perustelut”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

  2. 2

    Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

  3. 3

    Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

  4. 4

    Mikael Jungner uskoo ymmärtävänsä, miksi Susanna Koski ohitti työttömän haasteen: ”Kuussa ei mene välttämättä kuin muutama sata euroa”

  5. 5

    Huomenna jyrisee: katso, mihin ukkonen iskee laajimmin

  6. Näytä lisää