K-18-peliarvostelu: God of War muutti Pohjolaan – lunastaako vuoden pelitapaus odotukset? - Digitoday - Ilta-Sanomat

K-18-peliarvostelu: God of War muutti Pohjolaan – lunastaako vuoden pelitapaus odotukset?

This is Sparta! Spartan aaveeksikin kutsuttu Kratos voi ottaa tuttuun tapaan ”Spartan raivon” avuksi, jos tilanne käy turhan tukalaksi.

Julkaistu: 5.5.2018 16:00

Kratos käy jumalia vastaan poika vierellään.

Yrmy kreikkalainen sotajumala Kratos on muuttanut Pohjolaan maanpakoon, pannut pystyyn perheen ja viettelee hiljaiseloa. Murhe on kuitenkin hiipinyt hirsimökkiin: God of War alkaa Kratoksen vaimon hautajaispäivänä. Parin poika Atreus koettaa käsitellä suruaan siitä puhumalla, Kratos sulkeutuu.

Vaimo Fayen viimeinen toive oli tulla ripotelluksi tuhkana ilmoille Keskimaan (skandinaavisen mytologian Keskimaan, ei Tolkienin Keski-Maan) korkeimmalta vuorenhuipulta. Matkaan piti lähteä vasta Atreuksen tervehdyttyä, mutta kun mökin oveen koputtaa kutsumaton vieras, on kaksikon aikaistettava suunnitelmiaan.

Matkaan lähdetään, koska Kratoksen kuolleen vaimon tuhkat pitäisi sirotella Midgardin korkeimmalta vuorenhuipulta.

Näin pyörähtää käyntiin kenties vuoden odotetuin PS4-peli, jota myytiin kolmen ensimmäisen päivän aikana yli 3 miljoonaa kappaletta. Kratoksen tarina selvästi kiinnostaa pelaajia, mutta moni asia itse pelissä on muuttunut.

Tärkein muutos on matkaseura. Vierellä kulkee ja tappelee Atreus-poika, jonka kyvyt kehittyvät pelin edetessä nopeasti. Aivan Last of Us -pelin kaltaisesta tunteiden symbioosista ei päästä nauttimaan, mutta vuorovaikutuksessa on tasoja ja hetkiä, jotka käyvät sieluun.

Thamur-jättiläinen tapasi kovemman kaverin, eikä kyse ole tällä kertaa Kratoksesta.

Isän ja pojan suhteen kasvukipujen seuraaminen on God of Warin tarinan mielenkiintoisinta antia. Kratoksen pitää opettaa poikansa selviytymään, mutta hän ei silti halua tämän päätyvän kaltaisekseen, hirviöksi. Yksi pelin menetetyistä mahdollisuuksista on se, ettei pelaajalla ole minkäänlaista päätäntävaltaa isän ja pojan väliseen kommunikaatioon. Tämä olisi voinut luoda hyvinkin vahvan tunnesiteen hahmoihin.

Kratoksen kyvyt kasvattajana saavat pelaajan tuntemaan toisinaan olonsa epämukavaksi. Tässä ei olla pelaamassa taputusleikkiä.

Taistelu on aina ollut God of Warin ytimessä. Siksi on mielenkiintoista, miten paljon se on muuttunut. Vihulaiset saapuvat pienemmissä ryhmissä, enää ei riitä pelkkä hack and slash -rymistely, vaan väistöt ja torjunnat ovat vähintään yhtä tärkeä osa mittelöitä. Vaikeusaste on kohdallaan, vaikka toisinaan sivupolkuja kulkiessa on vaikea hahmottaa, milloin omat kyvyt ovat kehittyneet tarpeeksi hankalimpien vihollisten nitistämiseen.

Kyky- ja päivitysvalikot ovat aavistuksen verran sekavia, mutta niihin tottuu nopeasti. Taitojen ja varusteiden päivittäminen on välttämätöntä pelissä pärjäämiseksi, mutta varusteiden puljaamisen vaikutukset jäävät hieman hämäriksi. Taistelutaitojen ja loitsujen päivittäminen sen sijaan jaksaa kiinnostaa. Roolipelielementin merkitystä on kasvatettu, mutta se ei silti ole kovin määräävässä asemassa.

Kratoksen ranteisiin kettingillä kiinnitetyt veitset on kuopattu. ”Spartan aaveen” uusi työväline on ympäristön jäädyttävä Leviathan-kirves, joka on yksi pelin pääosanesittäjistä. Tapparan vaikutukset ympäristöön on mallinnettu hienosti. Kun taikakirveellä viskoo onnistuneita komboja ja lopuksi jysäyttää sen takaisin Kratoksen kouraan, on tunne äärimmäisen tyydyttävä.

Taistelu on huomattavasti taktisempaa kuin aiemmin ja perustuu enemmän väistöihin ja blokkeihin.

Pelin maailman kerrotaan olevan avoin, mutta putkijuoksun tuntuma on silti vahva. Skandinaavisen mytologian mukaan yhdeksään maailmaan jakautunut pelimaailma kiertyy ihmisten kansoittaman Keskimaan (Midgard) ympärille. Tämän rakenteen vuoksi Kratos ja Atreus ramppaavat jo kertaalleen koluamissaan paikoissa useaan otteeseen. Rakenne on mytologialle uskollinen, mutta ei millään tapaa selkeä tai mieleenpainuva. Sivupolkuja ja -tehtäviä riittää niistä kiinnostuneille, ja niitä voi koluta käytännössä milloin vain.

Yhdeksän maailmaa yhdistävä järvi on täynnä tutkimista ja pelin hermokeskus.

Yksi henkilökohtaisesti merkittävimmistä muutoksista aiempiin God of War -peleihin verraten on kamerakuvakulman rukkaus. Kun aiemmissa peleissä kuvakulmat vaihtelivat paljonkin toiminnan mukaan, nyt touhuja tarkastellaan Kratoksen oikean olan yli. Muutos selkeyttää taistelua ja kirveen viskomista, mutta jotain siinä myös menetetään. Kun aiemmin Kratoksen ja titaanien mittasuhde-eroja korostettiin kameravalinnoilla, nyt efektiä ei synny juuri lainkaan.

Leviathan-kirves on hienosti toteutettu, tymäkkä ja monikäyttöinen ase.

God of Warilla on valtavasti ansioita. Se on erittäin hyvin toimiva ja käsikirjoitettu seikkailu. Sen tarjoama kurkistus skandinaaviseen mytologiaan on aidosti kiinnostava ja tarkka. Kamppailu on parhaimmillaan nautinnollista väkivaltabalettia. Mutta onko God of War kaiken kohkaamisen väärti?

On ja ei. God of War tekee perusasiat hyvin ja näyttävästi. Tällaiselta massiiviselta tekeleeltä olisi kuitenkin odottanut jotakin rajoja rikkovaa ja uutta, yllättävääkin. Uusi God of War on loistava peli, muttei merkkipaalu.

Pelillä on 18 vuoden pegi-ikäraja, eli sen luovuttaminen alaikäiselle on kiellettyä.

Maailmankäärme Jörmungandr on niin iso, että sen kroppa kiertää koko ihmisten asuttaman maailman.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?