Digitoday

Nokia aliarvioi uudet mobiili­verkot: ”Se tulee todella nopeasti”

Julkaistu:

Nokian toimitusjohtaja paljasti Barcelonan mobiilimessuilla, että yhtiö aliarvioi 5g-verkkojen kehityksen.
Toimitusjohtaja Rajeev Surin mukaan viidennen sukupolven 5g-mobiiliverkot toteutuvat nopeammin kuin kukaan uskoi. Tekninen standardointi on jo loppusuoralla ja erityisesti tekniikalle jo uusia käyttökohteita keksineet suuret teollisuusyritykset ovat lisäämässä operaattorien painetta. Useat yhtiöt ja operaattorit tekevät jo erilaisia 5g-testejä Nokian kanssa.

– Viime vuonna sanoimme, että 5g tulee nopeasti, mutta aliarvioimme kehityksen. Se tulee todella nopeasti, Suri sanoo.

Suri ennustaa kuitenkin, että Eurooppa jää kuitenkin 5g-verkkojen suhteen Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen.

Syynä on se, että Euroopan operaattorit ovat verrattain pieniä, eikä niillä ole yhtä paljon varaa investoida verkkoihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eurooppalaiset eivät ole myöskään yhtä tuottoisia asiakkaita operaattoreille kuin esimerkiksi yhdysvaltalaiset.

– Keskimääräinen tuotto asiakasta kohti on Euroopassa vain kolmasosa Yhdysvalloista ja puolet Japanista, Suri toteaa.

Suri arvioi verkkohankkeiden alkavan Kiinassa ja Yhdysvalloissa tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa. Euroopassakin todennäköisesti tehdään 5g-verkkohankkeita, mutta ne tulevat olemaan kooltaan paljon Kiinan ja Yhdysvaltojen hankkeita pienempiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt