Työpaikkailmoitus paljasti: Spotify kehittämässä yllättävää laitetta

Julkaistu:

Spotify
Spotify palkkaa asiantuntijan laitekehitystä johtamaan. Tulevasta laitteesta voidaan esittää arvauksia.
Ruotsalainen musiikkiyhtiö Spotify haluaa olla muutakin kuin pelkkä verkkopalvelu tai sovellus ihmisten kännyköissä. Tästä todistaa uusi työpaikkailmoitus, jossa Spotify hakee projektipäällikköä laitevalmistukseen ja -suunnitteluun.

Ilmoituksen mukaan Tukholmaan palkattava henkilö edesauttaa "innovatiivisia Spotify-kokemuksia yhdistettyjen laitteiden avulla".

– Ennen kaikkea työsi vaikuttaa siihen, miten maailma kokee musiikin, ilmoituksessa maalaillaan.

Avoinna on paikka myös vanhemmalle projektipäällikölle laitevalmistukseen ja laitetuotteen operatiiviselle johtajalle. Jälkimmäisessä ilmoituksessa Spotify sanoo suoraan, että "Spotify on luomassa ensimmäiset fyysiset tuotteensa".

Tarkempia tietoja Spotify ei ole antanut. Kyseessä tuskin on mikään musiikkisoitin, koska sellaiset menivät pois muodista älypuhelinten esiinmarssin myötä. Esimerkiksi Android Police pohtiikin, että kyseessä saattaa olla jonkinlainen älykaiutin vaikkapa Applen HomePodin tai Amazonin Echon tapaan.

Spotify itse asiassa viittasi Echoon toisessa työpaikkailmoituksessaan viime keväänä. Yhtiö sanoi haluavansa kehittää merkkipaalutuotteen esimerkiksi Pebble Watch -älykellon ja Amazon Echon tapaan.

Toiset odottavat jonkinlaista puettavaa laitetta, kuten kuulokkeita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt