Digitoday

Telia antoi kovan lupauksen: Tämä vuosi ratkaisee, pitääkö se

Julkaistu:

5g-verkot
Telia uhosi kaksi vuotta sitten, että se avaa 5g-verkkonsa vuonna 2018. Mutta pystyykö operaattori pitämään lupauksensa?
Operaattori Telia lupasi vuonna 2016, että se käynnistää 5g-verkon vuoden 2018 aikana pääkaupunkiseudulla yhdessä Nokian kanssa. Yhtiö kertoo lupauksestaan myös omilla verkkosivuillaan.

Lupaus oli jo silloin kova, sillä 5g-standardoinnin oli määrä valmistua vasta vuoteen 2020 mennessä.

– Näytti jo jonkun aikaa, että meidän lupaus oli liian rohkea, mutta nyt standardit ovat alkaneet valmistua, kertoo Janne Koistinen, Telia Suomen 5g-ohjelmajohtaja.

Viime vuoden lopulla valmistui esimerkiksi 5g-standardi, jonka ansiosta laitevalmistajat voivat aloittaa päätelaitteiden suunnittelun. Paljon on kuitenkin vielä kesken.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Eniten seuraamme, miten eri valmistajat tekevät yhteensopivuustestauksia. Esimerkiksi Qualcomm ja Nokia ovat ilmoittaneet onnistuneesta 5g-verkkojen ja -laitteiden testistä. Yhteensopivuustestit ovat operaattorin kannalta hyviä merkkejä siitä, että kannattaa alkaa laatia verkkosuunnitelmia.

Vaikka 5g-verkon avaus näyttää entistä todennäköisemmältä, sen laajuus on vielä sitäkin enemmän hämärän peitossa.

– Näyttää siltä, että asiat etenevät niin, että pääsemme lupauksen mukaiseen aloitukseen vuoden 2018 puolella, Koistinen sanoo.

– Mittakaavasta on vaikea vielä sanoa, katsotaan tarkemmin kun vuosi etenee.

Telian kilpailija Elisa kokeili 5g-verkon toiminta eilen torstaina pääkonttorissaan Helsingin Pasilassa. Elisan osastopäällikkö Eetu Prieur arvioi, että 5g-päätelaitteita tulee kauppoihin vuonna 2020, tai ehkä jopa aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat