Vuoden 2017 lopussa julkaistu Resident Evil 7:n Gold Edition -painos sisältää pelin Banned Footage- ja End Of Zoe -lisäosan. Lisäksi tulevaan Not a Hero -osaan saa latausoikeuden.
Kaikkiin laajennusosiin kuuluu myös Playstation VR -virtuaalilasien tuki, joten arvostelu on tehty virtuaalitodellisuuslaitteella. Pelillä on painavista syistä PEGI 18 -ikäraja.
Huomio! Arvostelu sisältää pieniä viittauksia pelin juoneen.
Sarjan tutuksi tehneen zombikauhun ja -rymistelyn peli lainaa parhaat palansa Tobe Hooperin vuoden 1974 klassikko Teksasin moottorisahamurhista. Vaimonsa Mian katoamista selvittävä Ethan ajautuu tyhjäksi luultuun kartanoon ja sitä asuttavan hullun murhaajaperheen riepoteltavaksi.
Selviää nopeasti, että oudot voimat tekevät työtään kartanossa, eikä mikään tai kukaan ole niin kuin pitää.
Nopeasti käy selväksi, että Ethanilla ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä fyysisessä nujakassa Bakerin perhettä vastaan. Pelin ydinmehu onkin vaivihkainen hiippailu kartanon huoneissa ja tarkkaavainen kuulostelu, missä kulloinenkin vainoaja touhuilee.
Tässä virtuaalilaseilla koettu pelikokemus on parhaimmillaan. On aivan eri asia taivuttaa omaa päätä katsomaan nurkan taakse kuin työntää peliohjaimen tatilla koko kroppaa kohti käytävää.
VR lisää myös kauhun tuntua. Pelaajakin huomaa pidättävänsä hengitystä, kun ensimmäistä kertaa mielipuoli syöksyy naamasta kymmenen sentin päähän meuhkaamaan ja huudattamaan moottorisahaa.
Virtuaalitodellisuus tuo muutenkin pelin omalaatuisen tunnelman lähelle. Helteisen kosteilla Louisianan soilla tarpoessa sääsket ja ympärillä liihottavat varikset vaikuttavat varsin todellisilta. Myös ränsistyneiden sisätilojen inhottavuus saa oman kuorrutuksensa VR-lasien läpi tuijotettuna.
Vahvan visualinen peli repii Playstation 4 -konsolin äärirajoilleen. Etenkin VR:ssä se näkyy liikkuvien hahmojen reunojen ajoittaisena repaleisuutena ja kohinana. Päähahmo ei pysty myöskään kävelemään aivan puhtaasti sinne minne nenä näyttää, vaan hahmon kurssia joutuu usein korjaamaan ohjaimella.
Etenkin räiskintäpeleissä väkivalta on usein etäännytettyä: turvallista ja epäaidon oloista. Resident Evilissä tilanne ei ole tämä. Päähenkilö kokee jo pelin alkutaipaleella todella fyysistä pahoinpitelyä ja silpomista. Kipu tulee lähelle ja sitä yrittää tietoisesti välttää – epätoivon tunteet ovat melko harvinainen piirre pelimaailmassa.
Myös tarina tarjoaa raastavia valintoja, joten kokemus ei ole lähelläkään kevyttä. Resident Eviliä ei kannata pelata kevyt viihdyke mielessä.
Selviytymiskauhupelien riippakivenä on usein ollut hahmon kankea ohjattavuus. Jossain määrin ongelma toistuu myös tuoreimmassa Resident Evilissä. Ethan liikkuu suhteellisen verkkaisesti, eikä esimerkiksi hyökkäyksiä voi väistää muuten kuin siirtämällä pelihahmon pois iskun edestä. Etenkin suhteellisen taajaan vastaan tulevissa pomotaisteluissa se on hankalaa, eivätkä massiiviset yhteenotot täysin istu hiiviskelyyn perustuvan pelin henkeen.
Jonkin verran tunnelmaan vaikuttaa myös mukaan karttuva tuliasearsenaali. Kahta haulikkoa ja liekinheitintä mukana raahaava sankari on paljon vähemmän avuton kuin varjoissa hiiviskelevä ihmispolo.
Kaiken kaikkiaan Resident Evil 7 on tällä hetkellä parasta, mitä kunnon kauhun ystävä voi toivoa. Käsissä on myös aivan aidosti toimiva VR-peli, eikä pelkkä tekniikkademo. Se ennustaa myös mahtavaa tulevaisuutta etenkin kauhulle, kun virtuaalitodellisuuslaitteet kehittyvät seuraavan sukupolven asteelle.
