Digitoday

Suomalaisia vietiin kuin kuoriämpäriä Microsoftin Windows 10 -keikauksella

Julkaistu:

Uutiskommentti
Microsoftin lupaus olla toimimatta samalla tavoin kuin Windows 10 -päivitystuputuksen aikana on pelkkää teatteria, sillä jättiyhtiö sai jo haluamansa, kirjoittaa Ilta-Sanomien digitoimittaja Henrik Kärkkäinen.
Kuluttaja-asiamies läksytti Microsoftia Windows 10:n pakkoasennuksista suomalaisten tietokoneille vuonna 2016. lausunnon mukaan ”Microsoftin menettely oli monin tavoin kuluttajansuojalain vastaista”.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tänään perjantaina julkaiseman lausunnon mukaan Microsoftin kanssa saavutettiin neuvotteluratkaisu. Ratkaisun ydin on se, että ”Microsoft sitoutui siihen, ettei se vastaisessa toiminnassaan kohdista aiempia Windows-versioita käyttäviin suomalaiskuluttajiin markkinointia asentamalla kuluttajien tietokoneille sovelluksia ilman kuluttajien nimenomaista ja ennakollista suostumusta.”

Juju on kuitenkin siinä, että Microsoftin ei tarvitse sitä tehdä, sillä se sai jo haluamansa. Windows 10 on käyttöjärjestelmä, joka ei enää korvaudu Windows 11:llä tai muullakaan juoksevalla numerolla.

Windows 10 on palvelu, mikä tarkoittaa sitä, että se päivittää itse itseään koko ajan. Yhtä suurta jättipäivitystä ei ole enää luvassa, vaan käyttöjärjestelmä muotoutuu ajan mittaan hyvin erilaiseksi kuin mitä se oli. Lupia ei enää tarvitse kysellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarkoitus pyhitti keinot

Windows 10:n saaminen ihmisten tietokoneille oli Microsoftille elämän ja kuoleman kysymys. Yhtiö epäonnistui yrityksessään saada Windows älypuhelimiin ja sen tulo tabletteihinkin myöhästyi rankasti. Siksi yhtiön oli pakko onnistua perinteisessä linnakkeessaan, pc-maailmassa.

Saavuttaakseen tavoitteensa Microsoft toimi keinoja kaihtamatta: Yhtiö hyödynsi ihmisten tietämättömyyttä tietokoneiden toiminnasta ja pani ihmiset hyväksymään asennukset ja Windows 10:n käyttöehdot, vaikkeivät nämä edes tajunneet tehneensä näin.

Lopputulos oli haluttu: mittava Windows 10 -asennuskanta. Mutta myös tilanteita, joissa ihmiset kärsivät rahallisia vahinkoja ja joutuivat kärsimään siksi, etteivät he ymmärtäneet, mitä heidän tietokoneellaan tapahtui.

 

Microsoft vain sitoutui olemaan tekemättä jotain, mitä sen ei enää tarvitse tehdä.

Tapaus osoittaa samalla sen, miten voimattomia viranomaiset ovat, kun kansainväliset jätit päättävät runnoa tärkeänä pitämänsä asian läpi. Microsoftin tapa toimia tosin oli kertarysäys, kun vaikkapa Google ja Facebook ovat jyrsineet ihmisten yksityisyyttä pala kerrallaan.

Suomen kokoinen maa on Microsoftille (puhelinbisneksen lakattua olemasta) liiketoimintamielessä pieni. Viranomaisten älähdys napapiirin tuntumasta on kärpäsen ininää Microsoftin pääkonttorissa Redmondissa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lausunto kuluttajansuojalain rikkomisesta on pelkkä sormenheristys, jos sitäkään. Lopputulos on se, että Microsoftin todettiin rikkoneen lakia, mutta siitä ei seuraa rangaistusta. Microsoft vain sitoutui olemaan tekemättä jotain, mitä sen ei enää tarvitse tehdä.

Todellinen lopputulos on: Microsoft 1 – kuluttajansuoja 0.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt