Capcom Vancouver läväytti jo loppuvuodesta markkinoille PS4-version Dead Rising 4 -pelistä. On hieman vaikea kuvailla, mitä Dead Rising 4 yrittää olla. Yhtäältä se on camp-henkinen zombi-slasher-tappelupeli, toisaalta pelin tarina vaikuttaa tehdyn kaikella vakavuudella.
Zombien lanaaminen tehdään sen verran näyttävästi, että pelillä on 18 vuoden ikäraja.
Tuoteeseen pakettiin on pantu reilusti lisäosia ja nimeksi Frank's Big Package. Peli sijoittuu samaiseen Willametten kaupunkiin kuin sarjan ensimmäinen osa, vuosi vain on 2022. Armeijalla ja mystisellä Obscuris-järjestöllä on näppinsä pelissä, ja kylänraitti täynnä uusia, hieman aggressiivisempia eläviä kuolleita.
Pääosassa on toimittajanretku Frank West. Vaikka ääninäyttelijä on ykkösosasta pelisarjan vaihdettu, West on yhä melkoisen vastenmielinen pelisankari. Kökkövitsit jaksoivat naurattaa hetken, mutta sen jälkeen ne alkoivat syödä tarinan uskottavuutta.
Toiminta on jouheaa, mutta sisällöltään peli on höttöä, jossa taistelu ja tehtävät toistavat itseään. Hetken mättämisen jälkeen mikään ei oikein imaise mukaansa: Ei päähahmo, ei ympäristö, ei sinänsä kelvollinen juoni. Kymmenen vuotta sitten satapäiset zombilaumat olivat vielä vaikuttava näky, mutta enää ei synny vau-efektiä.
Taistelu on pelin parasta antia ja pääasiallinen sisältö. Siinäkin kontrolleissa on tosin viivettä. Mikään ei oikein kerro, milloin Frank ottaa osumaa, eikä kalmolaumasta ole luomaan uhan tuntua kuin nimeksi. Kameran näkökenttä on ärsyttävän pieni.
Mukana on kykypuu, jonka perusteella sankari oppii uusia taitoja. Peliin sarjan aiemmissa osissa kiireen tuntua luonut kello on poistettu. Pomotappelut ovat vaihtuneet hieman normaalia voimakkaampiin erikoisvihulaisiin ja kaksinpelitila on poistettu. Nyt taistellaan myös ihmissotilaita vastaan, mutta nämä kohtaamiset eivät ole kovin hyvin tasapainossa.
Frankin iso paketti tarjoaa avoimen maailman sekopäistä toimintaa ja paljon, paljon tapoja lahdata eläviä kuolleita. Kaiken voi tehdä hassuihin asuihin varustautuneena tai Capcomin klassisten sankareiden hahmossa. Hohhoijaa.
Ladattavassa paketissa on (minigolfin lisäksi) myös Frankin tarinaa pääpelin jälkeen jatkava Frank Rising -lisäosa, jonka nimestä voi päätellä, mikä sankariamme odottaa.
Hauskanpidon sijaan Dead Rising 4 tuntui melkeinpä työltä. Jos aivoton nappien hakkaaminen ja humoristisesta väkivallalla mässäily kiinnostaa, voi Frankin pakkaukselle antaa mahdollisuuden. Muutoin Goat Simulator ajaa saman asian.