Google paljasti suomen googlatuimmat vuonna 2017 - Digitoday - Ilta-Sanomat

Google paljasti: Tämä kiinnosti suomalaisia vuonna 2017

Kuvituskuva
Julkaistu: 13.12.2017 8:35

Etenkin Suomi 100 -teemat kiinnostivat suomalaisia vuonna 2017.

Suomalaiset hakivat tänä vuonna tietoa muun muassa Suomi 100 -teemasta, länsimetrosta ja Katalonian itsenäisyyspyrkimyksistä, selviää hakukonejätti Googlen julkaisemasta listauksesta.

Suhteellisesti eniten henkilöistä tehdyt hakukonehaut lisääntyivät toukokuussa edesmenneen presidentti Mauno Koiviston ja muusikko Alman kohdalla.

Kaupallisista tuotteista haetuimmaksi nousivat fidget spinnerit eli sormihyrrät, jotka kasvattivat suosiotaan etenkin nuorison keskuudessa tänä vuonna. Viihdesarjan haetuimmaksi ylsi tänä vuonna Tuntematon sotilas.

Urheilussa kiinnostivat eniten jääkiekon mm-kisat.

Suomessa tehdään vuosittain yli kymmenen miljardia hakua Googlen hakukoneella. Haut ovat kehittyneet koko ajan keskustelevampaan suuntaan, eli ihmiset esittävät Googlelle kysymyksiä samaan tapaan kuin toisille ihmisille.

Googlen trendaavimmat eli eniten suosiotaan nostaneet haut vuonna 2017 ovat:

Henkilöt

  1. Mauno Koivisto

  2. Alma

  3. Jari Sillanpää

  4. Sauli Niinistö

  5. Chris Cornell

  6. Jenni Haukio

  7. Chester Bennington

  8. Lauri Markkanen

  9. Samu Haber

  10. Nelli Matula

Yhteiskunnalliset aiheet

  1. Suomi 100

  2. Vaalikone

  3. Kuntavaalit

  4. Verotiedot 2017

  5. Mol avoimet työpaikat

  6. Katalonia

  7. Länsimetro

  8. Norovirus

  9. Hurricane Irma

  10. Sarahah

Suomi 100 -haut

  1. Suomi 100

  2. Tuntematon sotilas

  3. Finlandia-hymni

  4. Suomen lippu

  5. Itsenäisyyspäivän menu

  6. Suomen presidentit

  7. Maamme laulu sanat

  8. Saanan valaisu

  9. Ilotulitus Helsinki

  10. Finlandia sanat

Viihde

  1. Tuntematon sotilas

  2. The joulukalenteri

  3. Hula hula Suomi

  4. It

  5. Stranger Things

  6. Skam

  7. Vain elämää

  8. Yösyöttö

  9. La la land

  10. Despacito

Urheilu

  1. Jääkiekon mm 2017

  2. Neste Rally 2017

  3. Lahti 2017

  4. Tall Ships Race

  5. Yleisurheilu mm 2017

  6. Mayweather vs McGregor

  7. Confederations Cup

  8. Iivo Niskanen

  9. Koripallon em

  10. Krista Pärmäkoski

Kaupalliset

  1. Fidget spinner

  2. Telia

  3. Sanapala

  4. Tui

  5. Erätukku

  6. iPhone 8

  7. Bitcoin

  8. C More

  9. Tonttuovi

  10. Prisma aukioloajat

Miten/kuinka?

  1. miten tehdä limaa

  2. miten saada poikaystävä

  3. miten saada unta

  4. miten laihtua nopeasti

  5. kuinka laihtua

  6. miten saada rahaa

  7. kuinka monta prosenttia

  8. miten selvitä erosta

  9. miten säästää rahaa

  10. kuinka nopeasti raskaaksi

Mikä?

  1. mikä viikko nyt on

  2. mikä on elämän tarkoitus

  3. mikä päivä tänään on

  4. mikä liputuspäivä tänään on

  5. mikä auttaa kurkkukipuun

  6. mikä auttaa närästykseen

  7. mikä on bae

  8. mikä auttaa krapulaan

  9. mikä ammatti sopii minulle

  10. mikä on fidget spinner

Onko?

  1. onko juhannusaatto vapaapäivä

  2. onko länsimetro valmis

  3. mistä tietää onko mies kiinnostunut

  4. onko helatorstai palkallinen vapaapäivä 2017

  5. onko kyy rauhoitettu

  6. onko jumala olemassa

  7. mistä tietää onko kananmuna pilaantunut

  8. mistä tietää onko raskaana

  9. onko tomaatti hedelmä

  10. onko musta väri

Mitä?

  1. mitä tehdä kun on tylsää

  2. mitä tarkoittaa lit

  3. toisenlaiset äidit mitä heille kuuluu nyt

  4. mitä on kansallissosialismi

  5. mitä tehdä kaverin kanssa

  6. mitä nainen haluaa

  7. minua kiusataan mitä tehdä

  8. mitä ruuaksi

  9. mitä tehdä helsingissä

  10. mitä tehdä kesällä

Googlen haetuimmat henkilöt vuonna 2017

  1. Sauli Niinistö

  2. Saara Aalto

  3. Jenni Vartiainen

  4. Antti Tuisku

  5. Martina Aitolehti

  6. Donald Trump

  7. Robin

  8. Sanni

  9. Jari Sillanpää

  10. Mikael Gabriel