Digitoday

Jäätävät numerot: Googlen tekoäly oppi 4 tunnissa maailman parhaaksi shakinpelaajaksi – ja jatkoa seurasi

Julkaistu:

Tekoäly
Googlen itseoppiva tekoäly teki itsestään yli-inhimillisen shakinpelaajan vain muutamassa tunnissa.
Monialayhtiö Googlen jatkuva projekti, DeepMind-yksikön kehittämä tekoäly, on taas yltänyt uusiin ihmeellisiin saavutuksiin, muun muassa The Verge uutisoi.

Google kertoi, että uusi tekoälyohjelma AlphaZero opetti itselleen shakin vain neljässä tunnissa. Eikä kyse ole vain alkeista – tekoäly päihitti tämän hetken parhaan shakkiohjelman Stockfishin. Taidot ovat sitä luokkaa, että ihmisillä ei ole enää hyvään toviin ollut mahdollisuuksia konetta vastaan.

Oppiminen ei rajoitu shakkiin. Kahdeksassa tunnissa tekoäly voitti Googlen aiemman tekoälyn, joka päihitti ihmiset kuuluisassa go-pelin turnauksessa. Nyt AlphaZero opetti itselleen myös japanilaisen version shakista, shogin, voittamalla yhden parhaista shogi-ohjelmista vain kahden tunnin harjoittelun jälkeen.

Googlen tekoäly oppii kisaamalla itseään vastaan muuttuen kerta kerralta paremmaksi. Vastaavaa kolmen monimutkaisen pelin mestarointia alle 24 tunnissa ei ole ennen nähty.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Google tavoittelee tekoälystään yleiskäyttöistä työkalua moniin eri tilanteisiin. Aiemmin tekoäly on harjoitellut muun muassa liikkumista vaikeissa ympäristöissä.

Itseään parantava tekoäly on tuttu myös muista yhteyksistä. Suomalaiset tutkijat kehittivät menetelmän, jossa tekoäly opetteli luomaan erittäin uskottavia kuvia ihmisten naamoista ja muista asioista. Teknologiasta toivotaan hyötyä muun muassa videopeleihin ja robottiautoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutta tietoa vauvan kuolemaan johtaneesta turmasta Uudessakaarlepyyssä: Ohitus keltaisella viivalla ja nokkakolari

    2. 2

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    3. 3

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    4. 4

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    5. 5

      Lumimyräkkä iskee – näin Helsinki-Vantaa tekee sen mihin muut lentokentät eivät pysty: ”2010 ymmärsimme, kuinka hyviä olemme”

    6. 6

      Kassakaappivaras iski Heinolassa – tunnistatko turvakameraan tallentuneen henkilön?

    7. 7

      Erja Häkkinen julkaisi ihanan onnittelukuvan – Hugo-poika täytti 17 vuotta

    8. 8

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    9. 9

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    10. 10

      Euroopan sekoittanut talvimyräkkä vyöryy Suomeen – katso animaatiovideolta, kuinka säärintama etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    2. 2

      Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

    3. 3

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    4. 4

      Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

    5. 5

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    6. 6

      Tätä ovelaa kikkaa lentohenkilökunta käyttää, kun he eivät halua jutella kanssasi

    7. 7

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    8. 8

      2-vuotias poika pilasi suloisen perhepotretin – joulupukkikuvaan ikuistui jotain yllättävää: huomaatko yksityiskohdan?

    9. 9

      Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    10. 10

      Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutta tietoa vauvan kuolemaan johtaneesta turmasta Uudessakaarlepyyssä: Ohitus keltaisella viivalla ja nokkakolari

    2. 2

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    3. 3

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    4. 4

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    5. 5

      Lumimyräkkä iskee – näin Helsinki-Vantaa tekee sen mihin muut lentokentät eivät pysty: ”2010 ymmärsimme, kuinka hyviä olemme”

    6. Näytä lisää