Geoblokkaus loppuu Euroopassa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

Tavaroihin ja palveluihin käsiksi pääsemistä toisesta EU-maasta käsin ei voida pian enää estää.

21.11.2017 14:25

Euroopan unionin (EU) neuvottelijat ovat päässeet yksimielisyyteen tavaroiden ja palveluiden maarajoitusten eli niin sanotun geoblokkauksen kieltämisestä unionin alueella.

Europarlamentti, EU:n jäsenmaat ja komissio ovat sopineet asiaa koskevan lain lopullisesta muotoilusta.

– Tämä merkitsee sitä, että me lopetamme yhteismarkkinoilla verkko-ostoksia tekevien kuluttajien syrjinnän, parlamentin pääneuvottelija, Puolan kristillisdemokraattien Roza Thun sanoo tämänpäiväisessä lausunnossaan.

– Kuluttajilta ei enää riistetä palveluita tai fyysisiä tavaroita heidän kansallisuutensa, kotiosoitteensa tai ip-osoitteensa perusteella, Thun sanoo.

Uuden lain mukaan kuluttajia ei voida ohjata maakohtaiselle verkkosivulle ilman heidän suostumustaan. Siten heidän ulottuvilleen tulevat halvempien markkinoiden alemmat hinnat.

Komission mukaan yritykset hyötyvät laista, sillä se selkeyttää sääntöjä ja avaa niille mahdollisuuden myydä tuotteitaan muissa EU-maissa. Komissio huomauttaa, että tarkoituksena ei kuitenkaan ole yhtenäistää hintoja eikä pakottaa yrityksiä myymään kaikille kuluttajille.

Laki astuu voimaan yhdeksän kuukauden kuluttua sen julkaisusta EU:n virallisessa lehdessä.

Kuluttajille asia näkyy etenkin videopalveluissa. Yle Areenan sisältöjen katselusta ulkomailta käsin ollaan hankkiutumassa eroon. Yle kertoi aikaisemmin tänä vuonna, että muutos tulisi voimaan vuodenvaihteessa. Tiettävästi tässä aikataulussa ei aivan pysytä.

Toistaiseksi on epäselvää, miten uudistus vaikutta Netflixiin. Amerikkalaisella videojätillä tarjonta vaihtelee maakohtaisesti, ja Suomen tarjonta on ollut yksi pienimistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?