Syyrialaispakolainen haastoi Facebookin oikeuteen – selfie Angela Merkelin kanssa muuttui painajaiseksi - Digitoday - Ilta-Sanomat

Syyrialaispakolainen haastoi Facebookin oikeuteen – selfie Angela Merkelin kanssa muuttui painajaiseksi

Anas Modamanin mukaan hänen ja liitokanslerin yhteiskuvaa käytetään vihapuheen levittämiseen.

Tässä tilanteessa syntyi selfie, joka on aiheuttanut Anas Modamanille paljon harmia jälkikäteen.­

7.2.2017 19:38

Saksaan pakolaisena vuonna 2015 tullut syyrialaispakolainen Anas Modamani on haastanut Facebookin oikeuteen kuvansa toistuvasta käytöstä valeuutisten yhteydessä. Oikeudenkäynti alkoi eilen Saksassa, kertoo Reuters.

Modamani poseerasi 19-vuotiaana yhteisselfiessä liittokansleri Angela Merkelin kanssa syyskuussa 2015, minkä jälkeen kuvaa on käytetty useamman kerran Facebookissa valheellisten väitteiden ja valeuutisten yhteydessä.

Syyrialaisen kuvaa käytettiin uutisissa, jossa väitettiin kuvassa olleen Brysselin itsemurhapommittaja Najim Laachraoui. Kuvaa käytettiin myös uutisessa, joka kertoi kuuden maahanmuuttajan sytyttäneen kodittoman miehen tuleen Berliinissä.

Modamani haluaa Facebookin poistavan kategorisesti kuvat, joissa hän on mukana. Facebook sanoo poistaneensa sille ilmoitetut kaksi tapausta, mutta olevansa kyvytön poistamaan kaikkia kuvan kopioita, ellei niistä erikseen ilmoiteta.

– Eräät ihmiset yrittävät tahrata kaltaisteni pakolaisten mainetta ja he käyttävät Facebookia vihansa levittämiseen, Modamani kommentoi Reutersille.

Syyrialaisen asianajaja Chan-Jo Jun kritisoi Facebookia käytäntöjen kaksinaismoralistisuudesta, sillä palvelu kieltää alastomuuden kaikissa olosuhteissa, mutta vihapuheen vain osittain.

Modamani oli eilen oikeudessa Würzburgissa Etelä-Saksassa asianajajansa Chan-Jo Junin kanssa.­

Facebook pitää oikeudenkäyntiä tarpeettomana. Palvelu ehdottaa sen sijaan käytäntöä, jossa jokaisesta valheellisesta päivityksestä ilmoitettaisiin sille, ja poistopäätökset tehtäisiin tapauskohtaisesti.

Facebookin mukaan kyse on viime kädessä kunnianloukkauksista, ja syyttäjien tulisi keskittyä Facebook-viestien kirjoittajiin itse Facebookin sijaan, kirjoittaa New York Times.

Oikeudenkäyntiä seurataan suurella kiinnostuksella Saksassa, jonka välit Facebookiin ovat kireät. Maan poliitikot ovat olleet tyytymättömiä amerikkalaisyhtiön lepsuiluun vihapuheen kitkemisessä. Tämän lisäksi Facebookin rikkoma lupaus olla luovuttamatta käyttäjätietoja WhatsAppista on aiheuttanut maassa paljon närää.

Oikeusjutusta odotetaan päätöstä maaliskuun 3. päivänä.

Saksassa käydään syksyllä parlamenttivaalit, ja Facebookilta odotetaan toimia valeuutisten kitkemiseksi palvelusta. Yhtiö on jo ilmoittanut ryhtyvänsä toimintaan Ranskassa, jossa käydään pian presidentinvaalit.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?