Euroopan Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmä käynnistyi myöhässä ja valtavaan hintaan - Digitoday - Ilta-Sanomat

Euroopan ”oma gps” aloitti: Tulee ensin tänne – ja hinta on hirveä

Euroopan oma satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo on vihdoin toiminnassa. Tosin rajoitetusti ja valtavasti aikataulusta myöhässä.

5.1.2017 11:25

Euroopan unionin Galileo-paikannusjärjestelmä kytkettiin joulukuussa päälle 18 satelliitin voimin, muun muassa BBC ja Quartz kertovat.

Globaali järjestelmä kykenee lopullisesti valmistuessaan vuonna 2020 yhden metrin tarkkuuteen tai vieläkin parempaan, kun esimerkiksi Yhdysvaltain maailmanlaajuinen gps-paikannus pystyy vain useiden metrien tarkkuuteen.

Matka on kuitenkin ollut pitkä ja kallis. Galileon oli tarkoitus olla toiminnassa alun perin vuonna 2008 noin kolmen miljardin euron hintaan. Nyt hinnaksi ennakoidaan kymmentä miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä.

Aluksi Galileo-paikannusta käytetään muun muassa laivakuljetusten seurantaan ja hätäpalveluihin, kertoo Marine Electronics and Communications Magazine. Laivat käyttävät paikkatietoa navigointiin, ja meripelastus hätään joutuneiden alusten auttamiseen.

Galileon käyttö on toistaiseksi rajoitettua ja se vaatii erityiset sirut, jotka pitää upottaa laitteisiin kuten älypuhelimiin. BBC:n mukaan Galileo nähdään aluksi juuri älypuhelimissa ja ajoneuvojärjestelmissä. EU:ssa Galileon ennakoidaan ajavan eteenpäin esimerkiksi robottiautoja ja älykaupunkeja.

Lopulta järjestelmässä on määrä olla 24 satelliittia ja kuusi varasatelliittia. Toiveena on myös, että Galileo antaa Euroopalle itsenäisyyttä ja turvaa Yhdysvaltain gps:stä ja Venäjän Glonass-paikannuksesta kriisitilanteissa, joissa suurvallat saattavat rajoittaa järjestelmiensä tietojen jakamista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?