Digitoday

Civilization VI on kuin vanha karjalaismummo

Julkaistu:

Peliarvostelu
Pelisarjan uusin osa tarjoaa lajityypin ystäville puuhasteltavaa kymmeniksi tunneiksi.
Jo kunnioitettavat 25 vuotta olemassa olleen Civilization-pelisarjan perusajatus ei ole muuttunut uusimman, lokakuun lopussa julkaistun Civilization VI:n myötä: vuoropohjaisen strategiapelin idea on ohjata omaa sivilisaatiota kivikauden luolista kohti avaruusaikaa ja useilla eri tavoilla saavutettavaa voittoa.

Strategiapelien suureen kaanoniin kuuluvan pelisarjan edelliseen osaan, Civilization V:een verrattuna suurimmat muutokset ovat tapahtuneet valtakunnan kaupunkisuunnittelussa.

Aiemmin kaikki rakennukset kasautuivat kaupungin keskelle, mutta nyt eri osa-alueisiin – muun muassa talouteen, tieteeseen ja kulttuuriin – keskittyvät kaupunginosat rakennuksineen tulee ripotella kaupungin ympärille levittyvälle alueelle.

Tämä tuo peliin suunnittelupakon, jota sarjassa ei olla aiemmin nähty. Kaupunginosat saavat bonuksia sijainnistaan riippuen, ja ainutlaatuisia maailman ihmeitä voi rakentaa vain tietyt kriteerit täyttäviin paikkoihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rakentajia voi enää käyttää vain rajoitetun määrän kertoja, minkä jälkeen ne katoavat. Tämä pieni muutos vähentää vuoroon kuluvaa aikaa ja ärsyttävää mikromanagerointia, vaikka siihen kuluu aikakausien saatossa yhä enemmän ja enemmän aikaa.


TOINEN olennainen muutos erottaa tieteen ja kulttuurin eri tekniikkapuihin. Osa teknologioista ja yksiköistä – esimerkiksi muinaismuistojen kaivamiseen tarvittavat arkeologit – hankitaan kehittämällä tietty ideologia tai ajatussuuntaus.

Tällä kertaa varsinaisia teknologioita on turhan vähän. Jos verrataan edelliseen osaan, ainakin tieteellinen matka pyörän keksimisestä häivehävittäjään tuntui kestävän pidempään.

Edellisen pelin Gods & Kings -lisäosan mukanaan tuoma uskonto taas on nostettu jopa hieman liian suureen rooliin, ja naapurisivilisaation Gandhin saarnaajat kolkuttelevat kaupunkien ovia aivan turhan tiuhaan. Halutessaan uskontovoiton saa onneksi kytkettyä pois päältä.

Tämän tekeminen jättää voittovaihtoehdoiksi käytännössä kulttuurin, tieteen ja muiden sivilisaatioiden tomuksi jauhamisen sodankäynnin keinoin. Edellisen osan diplomaattinen voittomahdollisuus loistaa poissaolollaan.

Kun valittavana ovat nämä voittomahdollisuudet ja 19 eri sivilisaatiota, on pelin uudelleenpeluuarvo huomattava.

Suomi ei ole edelleenkään sivilisaatiovalikoimassa, vaikka Harald Ankaran johtama muinainen Norja liippaa jo läheltä. Niin toki liippasi myös Civilization V:n Kustaa Adolfin johtama Ruotsi.


VAIKKA tietokonepelaajien tekoälyyn on selvästi panostettu etenkin diplomatian osalta, se on edellisten osien tapaan pelin kompastuskivi. Varsinkin sotimisessa tekoälyllä on yhä oppimista, eikä se esimerkiksi tunnu osaavan hyödyntää eri yksiköiden toisilleen antamia bonuksia.

Hieman epätyydyttävää on myös se, että välillä voitto tuntuu napsahtavan ikään kuin vahingossa. Esimerkiksi kulttuurivoiton saavuttamisen piti olla vaikeaa, mutta jo ensimmäisellä pelikerralla se putosi syliin, vaikka tekemistä piti olla vielä vuorokaupalla.

Pienine muutoksineenkin Civilization VI on kuin lapsuudesta tuttu ja lämminhenkinen karjalaismummo, jonka luona vieraillessa noudatetaan aina samaa kaavaa: ensin juodaan kahvit, jutustellaan kuulumiset ja sitten mummi kertoo evakkovuosistaan. Siitä huolimatta vierailtua tulee uudestaan ja uudestaan.

Tällä kertaa vierailussa on se ero, että pullan sijasta kahvipöydässä on tiikerikakkua.

Onko se siis hauskaa? Kyllä. Aikaa vievää? Todellakin.

Hintansa väärti?

Ahkerille pelaajille jo pelkkä noin 60 euroa maksava peruspeli ilman myöhemmäksi luvattuja lisäosia tarjoaa varmasti puuhasteltavaa kymmeniksi tunneiksi, johti sitten kommunistisia muslimibrittejä tai fasismiin nojaavaa ydinase-Intiaa.