Video: Sammutettu iPhone räjähti opiskelijan taskussa

Sammutettu iPhone 6 Plus syttyi tuleen kesken oppitunnin Yhdysvalloissa. Apple tutkii poikkeuksellista tapausta.

5.10.2016 14:57

Applen iPhone 6 Plus -puhelin syttyi tuleen, ja poltti reiän opiskelijan takataskuun New Jerseyssä Yhdysvalloissa, kertoo CBS Philadelphia -uutiskanava. Rowan Collegessa opiskeleva Darin Hlvaty oli juuri istunut oppitunnin alussa paikalleen, kun takataskussa olleesta iPhonesta kuului pamaus ja se alkoi savuta voimakkaasti.

Hlvaty ponnahti seisomaan, kun kuuma puhelin alkoi polttaa hänen jalkaansa. Hän ehti heittää sen lattialle, kun puhelimesta alkoi näkyä liekkejä. Palava puhelin ehti kuitenkin polttaa reiän Hlvatyn farkkujen takataskuun.

Matkapuhelimia on aiemminkin syttynyt tuleen, mutta yleensä puhelimen akkua ladattaessa. Syttymissyynä on tavallisesti ollut viallinen akku. Esimerkiksi Samsung on joutunut tänä syksynä vetämään takaisin miljoonia Samsung Galaxy Note 7 -puhelimia räjähdysmäisesti tuleen syttyneiden puhelimien takia.

Myös Applen puhelimet ovat räjähdelleet aiemmin jopa Suomessa. Ilta-Sanomat kertoi vuonna 2014 tapauksesta, jossa suomalaismiehen iPhone 3GS -puhelin syttyi yllättäen tuleen.

Tässä tapauksessa puhelin oli kuitenkin sammutettuna. Hlvatyn mukaan hän on omistanut puhelimen noin puolen vuoden ajan, ja se on toiminut normaalisti. Ainoa vika puhelimessa on ollut pieni halkeama.

Opettaja soitti hälytyksen, mutta puhelin sammui jo ennen kuin apu ehti paikalle. Opiskelijat siirrettiin savun takia lopputunnin ajaksi toiseen luokkaan.

Applen mukaan yhtiö tutkii tapausta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?