Windows 10 -asennus raivostutti: Suomalaisnainen marssi Microsoftin konttoriin

Julkaistu:

Tietokoneen kaatanut Windows 10 -päivitys kimmastutti valokuvaaja Leena Aron.


Tietokoneeseen tullut Windows 10 -päivitys sai valokuvaaja Leena Aron marssimaan Microsoftin Suomen pääkonttoriin.

–Sanoin niille, että te olette tunkeutuneet lankoja pitkin luvatta minun kotiini, joten minä tunkeudun nyt tänne, Aro kertoo.

Edellisenä perjantaina hänen Windows 10 -päivityksensä oli jumittanut hänen tietokoneensa kokonaan.

–Käynnistin aamulla yhdeksän jälkeen koneen, mutta en kytännyt koneen vieressä. Kun tulin takaisin koneen ääreen, Windows-päivitys oli jo meneillään, eikä sitä kannattanut keskeyttää, Aro kertoo.

– Päivitys kesti ja kesti. Joskus iltapäivällä näytöllä sitten näkyi vain Windows-pyöryläinen muuten mustalla ruudulla.

Aron koneella oli tallennettuna tuhansia valokuvia sekä hänen yrityksensä laskutus. Myöskään edellisen Windows 7 -käyttöjärjestelmän palauttaminen ei enää onnistunut koko viikonlopun aikana.

Windows 10 -päivitykset ovat viime viikkojen aikana yllättäneet myös monia muita suomalaisia Windows 7 - ja 8-tietokoneiden käyttäjiä. Aro on ilmeisesti ainoa, joka vei koneensa Microsoftin pääkonttoriin.

– Olin monelta kuullut, että menee monta tuntia, jos koettaa hoitaa asiaa Microsoftin käyttäjätuen kanssa, Aro kertoo.

– Maanantaina painelin sinne kiukkuisena. Poikkeuksellisesti ottivat minut siellä vastaan, kun uhkasin oikeusjutulla.

Microsoftin Windows-liiketoimintajohtaja Tom Toivonen ei ollut kuullut Aron tapauksesta. Hän kuitenkin suosittelee ongelmatilanteissa käyttäjiä soittamaan Microsoftin ilmaiseen käyttäjätukeen eikä tuomaan koneita Microsoftin toimitaloon.

– Sillä tavalla saa asiantuntevampaa teknistä apua kuin meidän vastaanotostamme, Toivonen sanoo.

Aro sai kuitenkin tietokoneensa takaisin seuraavana päivänä.

– He olivat ystävällisesti imuroineet kaikki tiedot, mitä koneella oli. Koneelle oli myös taas asennettu Windows 7. Niillä oli ollut siinä todella työtä ja tekemistä. Se ei ollut mikään helppo nakki, eikä sitä mikään tavallinen tietokoneen käyttäjä osaa tehdä.

Microsoftin Windows 10 -päivitys on heinäkuun loppuun asti ilmainen vanhoille Windows-käyttäjille, minkä jälkeen se on ostettava erikseen.

Aro ei aio kuitenkaan aio vaihtaa Windows 10 -käyttöjärjestelmää myöskään toiseen tietokoneeseensa –ainakaan vielä.

– Täytyy ainakin kuulla siitä enemmän kokemuksia, Aro sanoo.

– Mielestäni Windows 7 on ehdottomasti selkein Windows-käyttöjärjestelmä, pidän siitä enemmän kuin Windows 8:sta.

Kommentit

    Näytä lisää