Microsoft jekutti asentamaan Windows 10:n: Riittääkö tämä korjaus?

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoft yrittää korjata aiheuttamaansa sekaannusta Windows 10:n asennuksissa, BBC kertoo.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft muuttaa Windowsin ponnahdusilmoitusta, joka kertoo Windows 10:n odottavan asennustaan. Yhtiö kertoi, että syynä on käyttäjiltä tullut kielteinen palaute ilmoituksen harhaanjohtavuudesta.

Ilmoituksen oikeassa yläkulmassa olevan rastin painaminen itse asiassa hyväksyy päivityksen, eikä estä sitä. Aikaisemmin sama rasti päinvastoin torjui sen.

Nyt Microsoft on lisännyt ylimääräisen ilmoituksen, joka antaa asiakkaalle vielä yhden mahdollisuuden peruuttaa päivitys tai vaihtaa sen ajankohtaa.

– Jos asiakas haluaa edetä päivityksessään valittuna ajankohtana, hän voi klikata "OK" tai sulkea ilmoitukset ilman tarvetta lisätoimille, Microsoft sanoi BBC:lle.

Asiasta aiemmin metelin nostanut PC World -lehden toimituspäällikkö Brad Chacos ei kelpuuta Microsoftin korjausta. Hän haluaisi yhtiön vain laittavan mukaan selvän ison napin, jossa lukee "Ei, en halua tätä päivitystä".

Muutos ei myöskään korjaa sitä ongelmaa, että Windows 10 saattaa parhaillaan odottaa asentumistaan useissa tietokoneissa ilman, että käyttäjä sitä aavistaa. Tämä johtuu Microsoftin taannoin tekemästä muutoksesta Windows 10 -päivityksen luokitteluun Windows Update -palvelussa ja myös yhtiön puutteellisesta tiedottamisesta asiakkaille.

Kommentit

    Näytä lisää