Digitoday

Ei kelvannut ostajille: "Tyyliisi sopiva" televisio sai kirvestä

Julkaistu: , Päivitetty:

Philips lopettaa ainakin osittain kaarevien televisioiden myymisen, koska sen mielestä kyseessä ei ole kestävä myyntivaltti.

Philips kertoi tiedotteessa poistavansa kaarevat televisiot tuotevalikoimastaan Pohjoismaissa. Kyseiset mallit ovat 55PUS8700 ja 65PUS8700.

– Kaareva televisio oli myyntikikka, jota kuluttajat eivät ole oikeasti halunneet. Toki kaareva televisio näyttää hienolta huoneessa, jossa seinätkin ovat kaarevia, mutta harvempi meistä asuu tornissa, Philips-televisioiden takana olevan TP Visionin toimitusjohtaja Henrik Kyhl miettii.

Kaarevat televisiot olivat aluksi kahden kauppa, kun Samsung ja LG nokittelivat toisiaan malleillaan kolmisen vuotta sitten. Kyhlin mukaan syy, miksi muut valmistajat lähtivät leikkiin oli juuri se, ettei kaksikolle haluttu antaa kilpailuetua.

Philips lainaa kodinelektroniikkamyyntejä tilastoivan GfK:n lukuja, joiden mukaan kuusi prosenttia Pohjoismaissa myytävistä televisioista oli kaarevia vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaarevat televisiot saattavat siis olla matkalla samaan paikkaan, jonne vielä vähän aikaa sitten hehkutetut 3d-televisiotkin kärrättiin. Philips mainosti 65PUS8700-mallia muun muassa mainoslauseella "Elät elämääsi omalla tavallasi… olisiko aika hankkia myös televisio, joka sopii tyyliisi?"

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    2. 2

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    3. 3

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt – IS:n Videotuomarit pureskelevat Leijonien tuoreet olympiavalinnat

    6. 6

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Jari katosi jäljettömiin vuonna 2005 – kaksi vangittu epäiltynä taposta

    9. 9

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    10. 10

      85-vuotias nainen ryöstettiin röyhkeästi Helsingissä: Mies tunkeutui teräaseella uhaten asuntoon – epäilty jäi kiinni Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    2. 2

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    3. 3

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt – IS:n Videotuomarit pureskelevat Leijonien tuoreet olympiavalinnat

    6. Näytä lisää