Digitoday

Testit jo menossa: Kohta tulee rekka ilman kuskia

Julkaistu:

Entiset Google-miehet suunnittelevat tekniikkaa, jolla jo nykyisistä rekoista voisi tehdä robottiautoja.
Joukko it-jätti Googlen emoyhtiön Alphabetin entisiä työntekijöitä on perustanut startup-yrityksen, jonka tavoitteena on luoda itsestään ajava rekka.

Moni teknologiayhtiö kehittelee itsestään ajavia henkilöautoja, mutta uusi Otto yrittää saada siivun Yhdysvaltain 700 miljardin dollarin arvoisesta raskaiden kuljetusten alasta. Asiasta uutisoi Financial Times.

Ryhmää johtavat Anthony Levandowski ja Lior Ron. Levandowski oli Alphabetin kuskitonta autoa kehitelleen hankkeen avainhenkilöitä, ja Ron on työskennellyt Israelin armeijan teknologiajohtajana ja myöhemmin Google Mapsin johtajana.

Miehet lähtivät Alphabetista tammikuussa. Yhtiön muut perustajat ovat Don Burnette ja Claire Delauney.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yrityksen teknologia mahdollistaisi rekan ajamisen ilman kuskia valtateillä. Valtateillä automatisoitu ajaminen on helpompaa kuin kaupungissa, koska jalankulkijoita ei ole ja risteyksiä on vähemmän.

Raskaan liikenteen etu on myös se, että tarvittavat kamerat ja laserit voidaan sijoittaa korkeammalle kuin perinteisissä henkilöautoissa.

Yrityksen tavoitteena on myydä tarvikepakkauksia, joilla olemassaolevat ajoneuvot voitaisiin varustaa automaattisella teknologialla. Yhtiö ei ole vielä kertonut, milloin tuote tulee myyntiin.

Teknologia toimisi vain moottoriteillä. Ihmiskuskeja tarvittaisiin yhä moottoriteiden ulkopuolella ajettaessa. Tämä mahdollistaisi pidempien matkojen taittamisen.

Yhtiö on viime viikkoina testannut teknologiaansa kolmella rekalla Kaliforniassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    2. 2

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

    6. 6

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    7. 7

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    8. 8

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    9. 9

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    10. 10

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    2. 2

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

    6. Näytä lisää