Digitoday

Microsoft uudistaa Windowsia: "Kaksi toivottua yllätystä"

Julkaistu:

Microsoft muuttaa Windowsin Live Tiles -tapahtumaruutuja, mutta ei vielä kerro miten.
Microsoft pitää tällä viikolla kehittäjille suunnatun Build-tapahtumansa, jossa yhtiö kertoo muun muassa uudistuksista Windows 10:n tapahtumaruutuihin (Live Tiles).

Asiasta uutisoi muun muassa The Verge. Osana Buildia Microsoft järjestää 1. huhtikuuta tilaisuuden nimeltä What's New for Tiles and Toast Notifications.

– Live Tiles kehittyy kahdella paljon toivotulla yllätyksellä, joita et halua missata, Microsoft kirjoittaa.

On tosin vaikea ymmärtää, miten luvatut uudistukset voivat olla yhtä aikaa sekä yllätyksiä että paljon toivottuja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Alun perin Windows 8:ssa esitellyt tapahtumaruudut ovat uudistuneet toistaiseksi maltillisesti, mutta Microsoft on halunnut tehdä niistä vuorovaikutteisempia, kuten tämä vanha video todistaa.

Nykyään ruudut esittävät vaikkapa nopeaa säätietoa ja niiden klikkaaminen käynnistää erillisiä sovelluksia. Ehkä uudistukset päästävät tekemään enemmän ruutujen sisällä, kuten vastaamaan niissä suoraan sähköposteihin avaamatta sitä varten erikseen sähköpostisovellusta.

The Verge muistuttaa, että vuorovaikutteisten tapahtumaruutujen piti olla osa Windows 10:tä jo sen ilmestyessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    2. 2

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    3. 3

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    4. 4

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    5. 5

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    9. 9

      HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

    10. 10

      Emily, 33, julkaisi kuvan, jollaisia fitnesskaunottaret harvoin someen laittavat – ”Kiitos kun näytit totuuden”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    8. 8

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    9. 9

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    10. 10

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    2. 2

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    3. 3

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    4. 4

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    5. 5

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    6. Näytä lisää