Sinulla on oikeasti vain viisi ystävää Facebookissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Verkkoyhteisöillä on luultua vähemmän vaikutusta ihmisten todelliseen ystävämäärään, brittitutkimus väittää.
Facebook-käyttäjillä voi olla näennäisesti satoja ystäviä, mutta todennäköisesti vain viisi heistä on sellaisia, joihin voi luottaa todellisen hädän hetkellä. Brittiläisen Oxfordin yliopiston professori Robin Dunbar perustelee väitettään kahdella brittiläisistä yhteisöpalvelujen käyttäjistä tehdyllä tutkimuksella. Niistä uutisoi muun muassa The Washington Post.

Kahteen viime vuoden keväänä tehtyyn kyselytutkimukseen osallistui kaikkiaan 3375 iältään 18–65-vuotiasta brittiä. Vastausten mukaan lähimpään ystäväpiiriin kuuluu yleensä vain noin viisi henkilöä.

Tutkimuksen mukaan naisilla ja nuorilla oli yhteisöpalveluissa yleensä laajemmat ystäväverkostot kuin miehillä ja iäkkäämmillä. Vastaajien kaverien määrä, ikä tai sukupuoli eivät tutkimuksen mukaan kuitenkaan juuri vaikuttaneet lähimmän ystäväpiirin kokoon.

Dunbarin mukaan useat aiemmat arkielämän kanssakäymistä koskevat tutkimukset osoittavat, että ihmiset pystyvät pitämään kunnolla yhteyttä vain noin kolmeen ihmiseen. Verkkoyhteisöt eivät ilmeisesti ole muuttaneet asiaa.

Kommentit

    Näytä lisää