Digitoday

SpaceX:n raketti kaatui: "Laskeutumisjalka murtui"

Julkaistu: , Päivitetty:

SpaceX:n kolmas yritys palauttaa kantoraketin ensimmäinen vaihe meren päällä odottavalle proomulle ei onnistunut, mutta parempaan suuntaan ollaan ehkä menossa.

Avaruusyhtiö SpaceX laukaisi hetki sitten matkaan Jason-3-satelliitin. Se on Yhdysvaltain ja Euroopan yhteistyönä tehty ja sen tarkoitus on seurata merenpinnan korkeuden vaihtelua.

Toistaiseksi laukaisu on edennyt suunnitelman mukaan. Laukaisun rinnalla SpaceX kokeili tuoda Falcon 9 -kantoraketin ensimmäisen vaiheen Kalifornian edustalla odottavalle proomulle raketin omin voimin.

SpaceX oli järjestänyt videoyhteyden proomulle – mikä sään vuoksi petti muutama sekunti ennen laskeutumista. Lopulta odotuksen jälkeen yhtiön edustaja ilmoitti suorassa web-lähetyksessä, että ilmeisesti yksi raketin laskeutumisjaloista murtui odotettua kovemman vauhdin vuoksi, "eikä raketti seiso pystyssä" proomulla.

Kuvia ei ollut vielä saatavilla, mutta mahdollisesti kyseessä on silti SpaceX:n toistaiseksi paras yritys palauttaa raketti merelle – tai ainakin verrattavissa edelliseen kertaan, jolloin raketti myös kaatui. Ensimmäinen yritys vuosi sitten päättyi räjähdykseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Äskettäin SpaceX onnistui jo palauttamaan raketin ehjänä maahan Floridassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Oletko jo nähnyt Patrik Laineen ja tutkaparin erikoisen rituaalin? ”Siitä on tullut nyt perinne”

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    6. 6

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    7. 7

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    9. 9

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    10. 10

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Oletko jo nähnyt Patrik Laineen ja tutkaparin erikoisen rituaalin? ”Siitä on tullut nyt perinne”

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    6. Näytä lisää