Digitoday

Viestintävirasto varoittaa: Tarkkana televisioiden alennusmyynnissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Joulun jälkeisten alennusmyyntien käynnistyessä televisioita voi saada houkuttelevaan hintaan. Mukaan voi kuitenkin vahingossa tarttua valmiiksi vanhentunut laite.

Ruudun koko, 720p vai 1080p, virrankulutus… Television ostajan pitää nykyään ajatella monia teknisiä seikkoja, mutta jos asut antennitaloudessa, yksi asia saattaa unohtua – ja parin vuoden kuluttua kismittää varmasti.

Viestintävirasto muistuttaa niitä, jotka katsovat televisiota antennin kautta Digitan lähetysverkossa. Uusi lähetystekniikka on tulossa, ja uuden television tulee tukea sitä.

Muutos alkaa vuoden 2017 alusta, jolloin antenniverkossa aletaan siirtyä laajemmin dvb-t2-lähetystekniikkaan. Se mahdollistaa teräväpiirtolähetykset ja parantaa myös perustasoisten tv-lähetysten kuvanlaatua.

Vanhan tekniikan lähetykset näkyvät antenniverkossa vielä joitakin vuosia, mutta television ostajan tulee jo nyt tarkistaa, että laitteessa tai digiboksissa on dvb-t2-viritin. Antenna Ready HD -merkintä vahvistaa, että näin on. Lisäksi virittimestä kannattaa kysyä myyjältä, jolla muutenkin on velvollisuus kertoa asiasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

DNA:n operoimassa erillisessä antennitelevisioverkossa lähetykset jaetaan jo nyt uudella tekniikalla. Jos ostaa vanhalla virittimellä varustetun television, sillä ei pysty katsomaan uuden lähetystekniikan kanavia.

Digitan lähetysverkossa olevat saivat äskettäin ikäviä uutisia, kun Ylen hd-kanavien jakelu on päättymässä ainakin toistaiseksi rahariidan vuoksi. Lähetykset ovat olleet kokeellisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    2. 2

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    3. 3

      8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

    4. 4

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    5. 5

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    6. 6

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      Poliisi etsii kadonnutta Tampereella – oletko nähnyt kuvan miestä?

    9. 9

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    10. 10

      Lohjan kuolonkolarin tutkinta etenee – Poliisi: 3-vuotias tyttö ja 1,5-vuotias poika olivat turvaistuimissa kasvot menosuuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    2. 2

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    3. 3

      8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

    4. 4

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    5. 5

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    6. Näytä lisää