Microsoftin Cortana sekoitti Googlen Androidin pään - Digitoday - Ilta-Sanomat

Androidin Cortana ei osannut käyttäytyä: Korvat umpeen USA:ssa

Microsoftin digiavustaja Cortana tuli Android-puhelimiin vajaa kaksi viikkoa sitten. Nyt Cortanan korvat Yhdysvalloissa on suljettu, eikä se enää vastaa "Hey Cortana" -kutsuun.

23.12.2015 11:55 | Päivitetty 23.12.2015 11:55

Microsoftin virtuaaliavustaja Cortanan äänikäynnistys on poistettu Android-alustalta uudessa päivityksessä, Engadget kirjoitti.

Cortana näyttää olleen epäyhteensopiva Google Nown "OK Google" -puheaktivoinnin kanssa. Joissakin tapauksissa Cortana saattoi häiritä Android-puhelinta niin, ettei sillä voinut edes suorittaa perustoimintoja kuten puhelujen soittamista.

Sunnuntainen päivitys on poistanut Cortanan puheaktivoinnin Yhdysvalloissa käytettävistä Android-luureista, Windows-puhelimissa se tietenkin toimii edelleen. Yhdysvaltojen ulkopuolella Cortana vielä kuuntelee.

Cortanaa ei ole tarjolla suomalaiskäyttäjille millään alustalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?