Digitoday

Beatles vihdoin streaming-palveluihin? Kyse ehkä vain päivistä

Julkaistu:

Legendaarista brittibändiä on harvemmin internetin musiikkipalveluissa nähty. Nyt siihen voi tulla iso muutos, Billboard odottaa.

Maailman tärkeimmäksi rock-yhtyeeksi monta kertaa nimetyn The Beatlesin tuotanto saattaa olla vihdoin tulossa verkon suoratoistopalveluihin, kertoo Billboard nimettömiin lähteisiinsä vedoten.

Julkaisun mukaan ensimmäiset Beatle-sävelet kuultaisiin striimattuna niinkin pian kuin jouluaattona, jolloin yhtyeen suuriin hitteihin kuuluva Hey Jude tulisi kuultavaksi.

Koko Beatle-katalogin verkkoon tulemisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa. Epäselvää on myöskin se, tulisiko musiikki kuultavaksi kaikkiin verkon suoratoistopalveluihin. Mitä ilmeisimmin kenelläkään ei kuitenkaan ole yksinoikeussopimusta.

Beatlesin musiikkia on tuotu digitaalisiin formaatteihin hyvin varovaisesti. Bändin musiikki tuli myyntiin iTunesiin vasta kuusi vuotta palvelun lanseeraamisen jälkeen, ja videopeleissä yhtye nähtiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 2009 ( The Beatles: Rock Band).
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Useimmat musiikin suoratoistojakelua vastustaneet artistit ja oikeudenhaltijat ovat hiljalleen taipuneet, kun verkkokuuntelu on vakiinnuttanut asemansa etenkin nuorten keskuudessa. Selkeästi jälkijunassa liittyneiden joukkoon kuuluvat muun muassa AC/DC, Led Zeppelin sekä Metallica.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

    6. 6

      Tällainen oli länsimetron ensimmäinen liikennöintipäivä – aamulla karnevaalit ja illalla teknisiä haasteita

    7. 7

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    8. 8

      Kaikkien aikojen nopein tyrmäys nyrkkeilyn MM-ottelussa – 11 sekuntia! Häviäjää lohduttaa 37 sisarusta

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      MTV:n teiniäiti joutui psykiatriseen hoitoon: huolestuttava viesti Twitterissä – ”En ole itkenyt sillä tavalla aikoihin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. 6

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    7. 7

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    8. 8

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

    6. Näytä lisää