Tässä on liikkumisen vallankumous: WalkCar

Yhdysvaltalaiskeksintö Segway jäi korkean hintansa vuoksi kuriositeetiksi, jolla varakkaammat vahingoittivat terveyttään. Nyt kävelyn hävittämistä suunnittelevat japanilaiset, mutta huomattavasti pienemmällä hinnalla ja mukavammalla kokoluokalla.

Tällaiselta näyttää japanilaiskeksintö, joka muistuttaa jossain määrin yhdysvaltalaista Segwayta.

12.8.2015 14:12 | Päivitetty 12.8.2015 14:12

Japanilainen insinööri Kuniako Saito on kehittänyt Cocoa Motorsille uuden "mini-Segwayn", eli WalkCarin, kertoo VentureBeat.

WalkCar on pieni alumiinilevy pyörillä, joka kulkee eteenpäin, kun sen päällä seisoo, ja pysähtyy, kun sen päältä astuu pois. Kääntymistä kontrolloidaan painopistettä siirtelemällä. Videokuvaa sen toiminnasta voit katsoa alta.

WalkCar kestää noin 120 kilon painon. Sillä voi yhdellä latauksella matkustaa 12 kilometriä enintään 10 kilometrin tuntivauhtia. Akun lataamiseen tyhjästä täyteen sanotaan menevän kolmisen tuntia.

Laitteesta on kaksi versiota, sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitetut, joiden erona on ainakin paino – sisämalli painaa 2 kiloa ja ulkomalli 2,5 kiloa.

Hinnaksi WalkCarille on ennusteltu noin 720 euroa.

Toistaiseksi laitteesta on olemassa toimiva prototyyppi, mutta massavalmistus ei vielä ole alkanut. Siihen aiotaan kerätä rahaa Kickstarter-kampanjalla tämän syksyn aikana. Valmiita laitteita Saito lupailee tukijoille jo ensi keväänä.

Yhdysvaltalainen Segway on juuri pääsemässä Suomessa teille, sillä liikenne- ja viestintäministeriön lakihanke ottaa myös Segwayn-tyyppiset ajoneuvot huomioon. Toistaiseksi sillä on ollut laitonta kulkea muualla kuin sisätiloissa.

Segwayn hinta on yli kymmenkertainen WalkCariin nähden. Kohtuullisen isona ja arvokkaana laitteena sen säilytys myös vaatii riittävää turvallista tilaa määränpäässä. WalkCar mahtuu tarvittaessa reppuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?