Älypuhelin pitää teinin housut jalassa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Nuoret pidättyvät seksistä - syynä älypuhelin

Moni pelkää älypuhelinten kannustavan lapsiaan seksiin, mutta tilanne voi olla päinvastainen, The Washington Post kirjoittaa.

23.7.2015 15:31 | Päivitetty 23.7.2015 15:31

Älypuhelimet ovat synnyttäneet muun muassa sellaiset ilmiöt kuin "sekstaus" tai "belfiet". Ensimmäisellä viitataan seksuaalisesti värittyneisiin tekstiviesteihin ja jälkimmäisellä kuviin omasta pyllystä.

Näiden villitysten keskellä vanhemmat ovat huolissaan lastensa seksuaalisen aktiivisuuden lisääntymisestä. Mutta uusi tutkimus Yhdysvalloissa yllättää. Sen mukaan selvästi harvempi 15–19-vuotias teini on ollut yhdynnässä verrattuna vuoteen 1988.

Alle puolet ikäryhmän teineistä sanoi harrastaneensa seksiä. Vuonna 1988 seksiä sanoi harrastaneensa 60 prosenttia pojista, kun vuonna 2013 niin sanoi enää 47 prosenttia. Tyttöjen kohdalla vastaavat luvut ovat 51 ja 44 prosenttia, Centers for Disease Control and Prevention -viranomainen selvitti.

Yhden ulkopuolisen asiantuntijan mukaan osasyynä saattavat olla juurikin älypuhelimet. Ne mahdollistavat seksitietouden etsimisen suojassa vanhemmilta toisin kuin vaikkapa kotona tietokoneen ääressä.

Lisäksi entistä useammalla teinillä on älypuhelin, vaikka heillä ei olisi lainkaan perinteistä tietokonetta kotona. Teinit voivat tuntea seksin riskit ja seuraukset paremmin kuin ennen ja he saattavat olla henkisesti valmiimpia ennen ensimmäistä kertaa.

– He etsivät [tietoa] verkossa. He etsivät vanhempien, huoltajien ja lääkärien ohjausta. [Teinit] pystyvät tekemään ja tekevätkin myönteisiä päätöksiä omasta terveydestään seksuaalisesti ja muutenkin. Meidän täytyy todella olla valmiita kohtelemaan nuorisoamme valistuneina kuluttajina, sanoo Children's National Health Systemissä työskentelevä tohtori Brooke Bokor The Washington Postille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?