Digitoday

USA:n tuskallisin tietomurto satuttaa pelättyä enemmän

Julkaistu: , Päivitetty:

Tietomurtoa Valkoisen talon henkilöstöhallintoon on jo pidetty yhtenä vakavimmista ellei kaikkein vakavimpana, mitä Yhdysvallat on koskaan kokenut. Torstaina tilanne paljastui arvioitua pahemmaksi.
Office of Personnel Management (OPM) paljasti, että sen kärsimät kaksi tietomurtoa koskevat kaikkiaan 22,1 miljoonaa henkilöä. Se on miljoonia enemmän, kuin tähänastiset korkeimmat arviot ja käsittää seitsemän prosenttia Yhdysvaltain väestöstä, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.

Varkaat, jotka Yhdysvaltain kansallisen tiedustelujohtajan James Clapperin mukaan ovat kiinalaisia, veivät yli 21 miljoonaa sosiaaliturvatunnusta, 1,1 miljoonaa sormenjälkitietoja ja mikä pahinta 19,7 miljoonaa lomaketta, joihin liittovaltion nykyiset ja entiset työntekijät kirjoittivat salaisuuksiaan kuten terveys- ja rikoshistoriansa.

Kesäkuussa OPM-virasto sanoi menettäneensä 4,2 miljoonaa henkilöstötietoa osana kahta kyberhyökkäystä viime vuonna. Mutta murrot olivat paljon pahempia ja koskevat todennäköisesti jokaista taustatarkistusta, mikä työntekijöille on tehty sitten vuoden 2000. On mahdollista, että myös tätä ennen täytetyt lomakkeet varastettiin.

Kiina on kiistänyt osallisuutensa murtoon, joka voi olla erittäin vahingollinen ja vaarallinen Yhdysvaltain tiedustelulle ja agenteille ympäri maailmaa. Tietoja pelätään käytettävän agenttien jäljittämiseen tai vaikka uhkailuun ja kiristämiseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lainsäätäjät uusivat vaatimuksensa erottaa OPM:n johtaja Katherine Archuleta, jota syytetään tietoturvan vakavasta laiminlyönnistä virastossa. Archuleta kuitenkin edelleen vastustaa erovaatimuksia ja Valkoinen talo sanoi presidentti Obaman edelleen tukevan häntä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. 6

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    9. 9

      Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

    10. 10

      Onko tässä kaikkien aikojen jatkoaika SM-liigassa? ”Sata maalipaikkaa minuuttiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    5. 5

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    6. Näytä lisää