Digitoday

Laittaisitko tämän selkääsi? Rakettireppu tulee myyntiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Henkilökohtainen lentoreppu on scifiunelmana vanha, mutta tuotteena vasta lähtökuopissaan.

Daily Mail kertoo Martin Jetpackin kaupallisen julkaisun varmistuneen. Kyseessä on ensimmäinen kaupallisesti saataville tuleva henkilökohtainen puettava lentolaite, eli rakettireppu. Reppu tosin venyy sanana äärimmilleen, sillä Martin Jetpack ei ole kovin pieni.

Kiinalaisen Kuang-Chi Sciencen kanssa solmitun rahoitussopimuksen seurauksena se tulee markkinoille vuoden 2016 aikana. Uusiseelantilaisyrityksen ensimmäinen versio Martin Jetpackista maksaa näillä näkymin 150 000 dollaria (kirjoitushetken kurssilla 133 950 euroa).

Martin Jetpack on lähtöisin yhden ihmisen unelmasta. Nuori Glenn Martin yliopistossa ollessaan innostui lentorepun ajatuksesta kavereiden kanssa vietetyn kaljoitteluillan aikana. 35 vuotta myöhemmin laite on viimein suunniteltu valmiiksi kaupallistamista varten.

Martin Jetpack voi kantaa 120 kilogramman painon ja lentää maksimissaan 74 kilometrin tuntivauhdilla 30 minuuttia kilometrin korkeudessa. Laitetta navigoidaan kahdella ohjainsauvalla. Voiman laite saa 200 hevosvoiman V4-moottorista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lentolaitteen pääsee näkemään käytössä tällä viime talvelta peräisin olevalla videolla:

Martin ei suinkaan ole ainoa rakettirepusta haaveillut. Kuten kerroimme hiljattain, Google X -laboratoriossa on myös mietitty vastaavaa laitetta, mutta se hylättiin liian tehottomana ja äänekkäänä.

Kokeilimme äskettäin Samsung Gear VR -virtuaalitodellisuussilmikolla rakettireppuilua huonoin tuloksin. Lue ohjaimen bugaamisesta seurannut sapen makuinen kokemuskertomus täältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    4. 4

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    5. 5

      Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

    6. 6

      Päätös pitkälle riidalle: Kari Väänänen erosi Rovaniemen Teatterin johtajan tehtävistä

    7. 7

      Tosi tv-tähti laihtui vankilassa yli 45 kiloa: karu arki telkien takana – ”Ei syö ja välttelee muita vankeja”

    8. 8

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    10. 10

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    10. 10

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    4. 4

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    5. 5

      Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

    6. Näytä lisää