Digitoday

Mitä tarkoittaa Windows 10:n ilmaisuus? Microsoft selvittää sotkunsa

Julkaistu:

Muutkin kuin Windows 7- ja 8.1-käyttöjärjestelmien käyttäjät voivat saada Windows 10:n maksutta – kunhan yksi ehto täyttyy.

Microsoft joutui tarkentamaan viime viikolla julkaistua Windows-blogikirjoitusta, jossa yhtiö yritti selvittää, ketkä lopulta saavatkaan yhtiön seuraavan Windows 10 -käyttöjärjestelmän ilmaiseksi. Kirjoitus aiheutti useita vääriä tulkintoja, joten Microsoftin edustaja Gabe Aul julkaisi yhtiön blogissa kirjoituksesta päivitetyn version.

Windows 10:n myynti alkaa virallisesti 29. heinäkuuta. Windows 7 ja Windows 8.1 -käyttöjärjestelmien käyttäjät ovat edelleen oikeutettuja saamaan tulevan Windows 10 -käyttöjärjestelmän ilmaiseksi. Uusi käyttöjärjestelmä on hyvä varata etukäteen Get Windows 10 -sovelluksen avulla, jonka pitäisi ilmestyä päivityksenä nykyisiin Windows-tietokoneisiin. Microsoft kertoo lisää päivityksestä omilla verkkosivuillaan.

Tilanne on hieman konstikkaampi niillä, jotka ovat liittyneet Microsoftin Windows Insider -kehitysohjelmaan. Ohjelman jäsenet ovat voineet ladata Windows-tietokoneilleen vielä keskeneräisiä Windows 10 -versioita, joiden avulla yhtiö on kerännyt palautetta ja korjausehdotuksia.

Testaajien riskinä on, etteivät ohjelman ennakkoversion kaikki ominaisuudet ole toimineet toivotulla tavalla. Samalla Windows Insider on tarjonnut myös Windows XP - ja Vista-käyttöjärjestelmien käyttäjille mahdollisuuden saada Windows 10 ilmaiseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoft selventää blogissaan, että jos testaajat haluavat jatkaa Windows 10:n käyttöä, heidän pitää jatkaa Insider-ohjelmassa. Tämä tarkoittaa myös virallisen myynnin alkamisen jälkeen jatkuvia Microsoftin päivityksiä, joissa yhtiö saattaa tuoda uusia ominaisuuksia käyttöjärjestelmään tai korjata sitä.

Jos Windows Insider -käyttäjä lopettaa automaattiset päivitykset, hänen on palattava alkuperäiseen käyttöjärjestelmäänsä, ja hankittava maksullinen Windows 10 -ohjelmisto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. 6

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    8. 8

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Loton 1,2 miljoonaa euroa voittanut täysosuma pelattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. Näytä lisää