Digitoday

Venäläisministeriltä vetoapua: Jolla Afrikkaan

Julkaistu:

Jollan mukaan yhtiö taistelee "digitaalista kolonisaatiota" vastaan.

Ohjelmisto- ja matkapuhelinvalmistaja Jolla on kertonut aloittavansa Sailfish-käyttöjärjestelmäänsä perustuvan ekosysteemin rakentamisen Afrikkaan.

Jollan mukaan kyse on yhtiön strategian mukaisesta seuraavasta askeleesta BRICS-maissa (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka).

Jollan kumppanina Afrikassa toimii eteläafrikkalaisen Cell-C-operaattorin perustajiin kuuluva Sello Rathete. Yhtiön tarkoitus on kerätä Afrikasta sijoittajaryhmä afrikkalaisen ekosysteemin rakentamiseksi.

Jollalla on tarvetta lisärahoitukselle, sillä viime joulukuussa yhtiön rahojen laskettiin riittävän vielä noin kahdeksi vuodeksi
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viime viikolla Jolla kertoi Venäjän rakentavan mobiiliekosysteemiä Sailfishin perustalle. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnion mukaan Jolla on Venäjälle ase Googlea vastaan.

Venäjän tuki näkyy myös Jollan Afrikan-valloituksessa: maan viestintäministeri Nikolai Nikiforov vieraili Etelä-Afrikassa viime viikolla tukemassa Sailfish-hanketta paikallisille viranomaisille.

Antti Saarnio kiitteli yhtiön tiedotteessa Nikiforovin tukea ja sanoi Afrikan ansaitsevan oman ekosysteeminsä. Hän varoitti nykyisen kehityssuunnan johtavan yhteen käyttöjärjestelmään ja "digitaaliseen siirtomaapolitiikkaan".

Jolla sanoo kertovansa jatkosuunnitelmistaan lisää lähiaikoina. Afrikan ja Venäjän ohella yhtiöllä on suuria suunnitelmia Intiassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Mies yritti hävittää vanhan hätäraketin älyttömällä tavalla – paikalle pelastusjoukot ja helikopteri: ”Aiheutui sitten tällainen etsintä”

    7. 7

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    8. 8

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    9. 9

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    10. 10

      Toimittajan kysymys oli liikaa – Ruotsin jalkapalloilijoiden puolisot raivostuivat: ”Hävetkää!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    9. 9

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    10. 10

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. Näytä lisää