Digitoday

Kauhuvuodet kummittelevat yhä: Kännykkäliittymien puhelinmyyntikieltoa jatketaan

Julkaistu:

Teleoperaattorien surullisen kuuluisa käytös 2010-luvun alkupuolella on edelleen hyvässä muistissa Suomen hallituksessa.

Hallitus haluaa jatkaa matkapuhelinliittymien määräaikaista puhelinmyyntikieltoa kolmella vuodella, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo. Hallitus esitti eduskunnalle jatkoa keskiviikkona, ja lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 2. heinäkuuta.

Matkapuhelinliittymien puhelinmyynti kiellettiin alun perin vuonna 2012 sen jälkeen, kun eri teleoperaattorien tavat houkutella asiakkaita kilpailijoiden leireistä herättivät voimakasta arvostelua.

– Silloin oli kova kilpailu ja ilmeni epäterveitä harhaanjohtavia myyntikäytäntöjä. Suurimmat ongelmat koskivat tilanteita, joissa asiakkaalla oli yhden operaattorin liittymä, ja toinen operaattori soittaa ja lupaa numeronsiirtoa, neuvotteleva virkamies Tomi Lindholm taustoittaa Digitodaylle.

– Ihmiset saattoivat jäädä vaille toimivaa puhelinta muutamaksi päiväksi, koska numeronsiirto aiheutti ongelmia. Ja sitten alkuperäinen operaattori saattoi soittaa uudelleen ja yrittää voittaa asiakkaan takaisin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hallitus perustelee määräajan jatkamista sillä, että myyntikielto on toiminut ja harhaanjohtava myynti on vähentynyt. Matkapuhelinliittymää ei saa markkinoida kuluttajalle puhelimitse muuten kuin kuluttajan nimenomaisesta pyynnöstä. Kielto ei koske teleyritysten omia matkapuhelinasiakkaita.

Puhelinmyyntikielto jatkuu edelleen määräaikaisena ja markkinoiden sekä teknologian kehitys saattaa tehdä siitä tarpeettoman lähitulevaisuudessa.

Lindholmin mukaan hallituksessa mietittiin, pitäisikö kielto laajentaa koskemaan myös tv:n kanavapaketteja, mutta siihen ei nähty tarvetta.

Myyntikäytäntöjä hillitsevä markkinointikielto siirtyi vuoden 2015 alussa osaksi sähköisen viestinnän lakikokonaisuutta, tietoyhteiskuntakaarta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

    2. 2

      Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

    3. 3

      Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

    4. 4

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    5. 5

      Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

    6. 6

      Sipilän hallituksella on sote-uudistuksen suhteen 2 vaihtoehtoa – ”Joko viedään se maaliin tai nostetaan kädet pystyyn”

    7. 7

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    8. 8

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    9. 9

      Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

    10. 10

      Suomalaisnaisille jättipettymys Rukalla: Krista Pärmäkoski kaatui kahdesti ja romahti kauas kärjestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    6. 6

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    7. 7

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    8. 8

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    9. 9

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    10. 10

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

    2. 2

      Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

    3. 3

      Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

    4. 4

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    5. 5

      Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

    6. Näytä lisää