Googlen lasikumppani: Toisen sukupolven Glass on tulossa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Googlen kumppani vahvistaa: Glass tekee paluun

Kuvituskuva
Julkaistu: 28.4.2015 14:34, Päivitetty 28.4.2015 14:35

Italialainen Luxottica vahvisti Google Glassin olevan hyvin vahvasti elossa, Wall Street Journal kertoo.

Silmälasivalmistaja Luxottican toinen pääjohtaja Massimo Vian otti perjantaina kantaa Google Glass -älylasien jokseenkin hämärään tulevaisuuteen.

Google päätti hiljattain hyllyttää lasit toistaiseksi, mutta kiisti lopettaneensa niiden kehittämisen. Vian totesi, että yleisö ehti nähdä vasta Google Glassin ensimmäisen sukupolven.

– Se mitä näitte oli versio 1. Työskentelemme nyt versio 2:n parissa, joka on valmisteluvaiheessa, Vian sanoi Wall Street Journalin mukaan.

Google ja Luxottica ryhtyivät kumppaneiksi yli vuosi sitten. Sopimuksen mukaan Googlen oli määrä tuottaa teknologia Luxottican silmälaseihin.

Massimo Vian ei perjantaina maininnut uuden Glassin aikataulua, mutta antoi ymmärtää sen olevan tulossa piakkoin. Lisäksi hän sanoi Googlella olevan jo joitakin ajatuksia siitä, miten Glassin versio 3:n kanssa tulisi edetä.

Tuoreimmat osastosta