Laajakaistan yleispalvelunopeus nousee marraskuussa - Digitoday - Ilta-Sanomat

Kaksi megabittiä: Tämä on operaattorien nieltävä

Suomalaisen laajakaistan yleispalvelunopeus kaksinkertaistuu marraskuun alussa, halusivat operaattorit sitä tai eivät.

17.4.2015 18:52 | Päivitetty 17.4.2015 18:53

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi antaneensa asetuksen laajakaistan yleispalvelunopeuden nostamisesta kahteen megabittiin sekunnissa marraskuun alusta lähtien. Nykyisin nopeus on yksi megabitti sekunnissa.

– Kahdella megalla takaamme kaikille tietyt peruspalvelut verkossa, ja osallistuminen tietoyhteiskuntaan mahdollistuu. Kohtuuhintainen ja riittävän nopea nettiyhteys on jokaisen suomalaisen perusoikeus, opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru sanoo tiedotteessa.

Tiedote jättää epäselväksi, miten kaksikaan megabittiä riittää nykyaikaisten internet-palvelujen käyttöön sujuvasti. Mutta tavoitteena kuitenkin on, että yleispalvelunopeus nousisi kymmeneen megaan vuoteen 2021 mennessä.

Kiuru myös katsoo, että jo kaksi megabittiä takaa monelle haja-asutusalueilla asuvalle merkittävästi nykyistä paremmat yhteydet. Lisäksi nopeuden nostossa huomio kiinnitetään myös yhteyden laatuun.

Yleispalveluyritykseksi nimetyn teleyrityksen on pystyttävä tarjoamaan jokaiseen vakinaiseen asuntoon ja yrityksen pysyvään toimipaikkaan kohtuuhintainen ja laadukas, vähintään yhden megan yhteys. Kohtuuhintaisesta palvelusta vastaa alueen yleispalveluvelvoitteesta vastaava operaattori.

Mutta maaliskuussa suomalainen tietoliikennealan edunvalvoja FiCom piti kahta megabittiä haastavana vaikeammissa maantieteellisissä olosuhteissa. Myös aikataulua pidettiin turhan nopeana.

– Suomalaiset operaattorit tulevat kuitenkin työskentelemään määrätietoisesti asetettavan tavoitteen toteuttamiseksi, FiCom ry:n toimitusjohtaja Reijo Svento totesi tiedotteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?