Digitoday

No nyt jyrähti: EU syyttää Googlea hausta

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan komissio syyttää Googlea sen hintavertailupalvelun suosimisesta kilpailulakien vastaisesti. Myös Android-käyttöjärjestelmästä on aloitettu erillinen tutkimus.

Komissio julkaisi virallisen varoituksensa Googlelle keskiviikkona alkuiltapäivällä. Varoituksen mukaan yhtiö on käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa yleisten verkkohakupalvelujen markkinoilla suosimalla hakutulossivuillaan järjestelmällisesti omaa hintavertailupalveluaan.

Alustava näkemys on, että Googlen toiminta rikkoo lakia supistamalla kilpailua ja olemalla haitallista kuluttajille.

– Googlen tapauksessa olen huolissani siitä, että yhtiö on suosinut omaa hintavertailupalveluaan EU:n kilpailulainsäädännön vastaisesti. Nyt Google saa mahdollisuuden todistaa komissiolle, että näin ei ole tapahtunut. Jos epäilyt osoittautuvat aiheellisiksi, Google joutuu toiminnastaan edesvastuuseen ja sen on muutettava liiketoimintatapojaan Euroopassa, EU:n kilpailukomissaari Margrethe Vestager totesi tiedotteessa.

Komission sääntöjen mukaan "edesvastuu" voi Googlen tapauksessa tarkoittaa enimmillään usean miljardin euron sakkoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Googlella on kymmenen viikkoa aikaa vastata komission väitteisiin ja sen jälkeen pyytää virallista kuulemista.

Kompromissi jäi haaveeksi

Virallinen varoitus seuraa vuosikausien vääntöä, jossa Google ja komissio olivat ajoittain hyvin lähellä sopuratkaisua. Kompromissiin ei kuitenkaan lopulta päästy edeltävän kilpailukomissaarin kaudella.

Komissio on samaan aikaan aloittanut erillisen tutkinnan Googlen toiminnasta koskien sen Android-mobiilialustaa.

Komissio kaivaa, onko Google tehnyt kilpailuoikeuden vastaisia sopimuksia tai käyttänyt väärin mahdollisesti määräävää markkina-asemaansa älypuhelimien käyttöjärjestelmien, sovellusten ja palveluiden alalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    2. 2

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. 6

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    2. 2

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. Näytä lisää