Digitoday

Netflix kumoaa vpn-huhun: Mikään ei ole muuttunut

Julkaistu: , Päivitetty:

Netflix sanoo, ettei ole muuttanut käyttöehtojaan luvattoman ulkomailta katselun suhteen. Se on silti edelleen kiellettyä.

Netflix kumoaa huhut, jonka mukaan yhtiö olisi muuttanut käyttöehtojaan Yhdysvalloissa siten, että ohjelmien katsominen ulkomaisista Netflix-kirjastoista katsojan sijainnin salaavan vpn-yhteyden kautta johtaisi tunnuksen menetykseen.

Uhkaukset ovat olemassa käyttöehdoissa, mutta ne eivät ole uusia.

Huhu lähti liikkeelle Redditissä, missä nostettiin esille "uusiin käyttöehtoihin tehdyt muutokset". Väitteeseen tartuttiin sekä ulkomaisessa että kotimaisessa tekniikkamediassa.

Netflix vahvistaa Digitodaylle, että käyttöehtoja ei ole muutettu hiljattain. Kyseessä on alkuvuodesta kiertänyt huhu, joka on lähtenyt uudelle kierrokselle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Maarajojen virtuaalinen ylittäminen rikkoo käyttöehtojamme sisällön lisenssisopimusten myötä. Käytämme alan standardien mukaisia keinoja tämän estämiseksi. Emme ole tehneet viime aikoina muutoksia näihin keinoihin tai käyttöehtoihimme, kertoo Netflix Digitodaylle antamassaan lausunnossa.

Netflixin mukaan se tekee samaa kuin perinteiset televisioyhtiöt verkkokatselupalveluissaan. Tätä ovat esimerkiksi Yle Areenassa olevat monien ohjelmien ulkomaista katselua estävät rajoitukset.

Netflix sanoo pyrkivänsä maailmanlaajuiseksi televisiopalveluksi, mikä toisi sille aiempaa laajemmat oikeudet ohjelmien näyttämiseen ja päättäisi maarajoituksia koskevan keskustelun.

Yhtiö ei halunnut vastata Digitodayn kysymykseen siitä, moniko käyttäjätili on suljettu luvattoman vpn-katselun vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    2. 2

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    3. 3

      Prinssi Williamin uusi hiustyyli puhuttaa – maksoi siilitukastaan yli 200 euroa: tämä mies on muutoksen takana

    4. 4

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    5. 5

      Helpolla rahalla Suomeen houkuteltuja marjanpoimijoita odotti perillä karu yllätys – yrittäjälle lätkäistiin 330 000 euron lasku

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Emmi Peltonen vai Viveca Lindfors? Taisto taitoluistelun olympiapaikasta ratkeaa tänään – ”Emme ole mitään kavereita”

    8. 8

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Jäälleen uusi aikuisviihdetähden kuolema: Olivia Lua, 23, löydettiin elottomana vieroitushoidosta – jo viides tapaus lyhyessä ajassa

    10. 10

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    6. 6

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    7. 7

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    8. 8

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    9. 9

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    10. 10

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    2. 2

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    3. 3

      Prinssi Williamin uusi hiustyyli puhuttaa – maksoi siilitukastaan yli 200 euroa: tämä mies on muutoksen takana

    4. 4

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    5. 5

      Helpolla rahalla Suomeen houkuteltuja marjanpoimijoita odotti perillä karu yllätys – yrittäjälle lätkäistiin 330 000 euron lasku

    6. Näytä lisää