Operaattorit toppuuttelevat ministerin nettitavoitetta - Digitoday - Ilta-Sanomat

Ministeri tahtoo kaksi megabittiä – operaattorit näkevät ongelman

Kahden megabitin peruspalvelunopeus kiiluu ministerin silmissä, mutta operaattorien kannalta suunnitelma on hankala.

Joillain Suomen hankalammilla maantieteellisillä alueilla ei 2 mbit/s yhteysnopeuden järjestäminen ole aivan yksiselitteinen asia, sanoo FiCom.

18.3.2015 11:17 | Päivitetty 18.3.2015 9:20

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa nostaa yleispalvelunopeutta kahteen megabittiin sekunnissa marraskuun alusta, kertoo ministeriön tiedote. Tämä tuplaisi vuonna 2010 määritellyn nopeuden. Pitkän aikavälin tavoitteena on nostaa nopeutta 10 mbit/s tasolle vuoteen 2021 mennessä.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun selvityksen mukaan yleisesti käytettävät verkon yhteysnopeudet ovat nousseet teknisen kehityksen, käyttöön otettujen uusien taajuusalueiden ja langattomien yhteyksien myötä.

– Kohtuuhintainen ja riittävän nopea verkkoyhteys on jokaisen suomalaisen perusoikeus ja selvityksen perusteella voi todeta, että yleispalvelunopeuden kunnianhimoiselle nostolle on selkeä tilaus, Kiuru sanoo tiedotteessa.

Yleispalveluvelvoitteiden mukaan jokaiseen vakinaiseen asuntoon ja yrityksen pysyvään toimipaikkaan pitää voida taata kohtuuhintainen ja laadukas yhteys.

Suomalainen ICT-alan edunvalvoja ja yhteistyöjärjestö FiCom ry otti esitykseen heti kantaa.

Kahden megabitin tavoite on tiedotteen mukaan hankalammissa maantieteellisissä olosuhteissa haastava. Lisäksi velvoitteen katsotaan tulevan voimaan pikaisella aikataululla.

– Suomalaiset operaattorit tulevat kuitenkin työskentelemään määrätietoisesti asetettavan tavoitteen toteuttamiseksi, FiCom ry:n toimitusjohtaja Reijo Svento kertoo tiedotteessa.

Pidemmän aikavälin kymmenen megabitin tavoite vaatisi FiComin mukaan sitä, että 700 megahertsin taajuusalue pitäisi täysimääräisesti ja pikaisesti siirtää matkaviestinkäyttöön.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?