Digitoday

Google jatkaa aukkojen huutelua: Nyt uhrina Apple

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen mielestä asiassa ei ole mitään epäselvää. Aikaraja tuli täyteen, joten aukot julkaistiin.

Microsoftin kiusana ollut Google siirtyi Applen pariin ja laittoi julki kolme haavoittuvuutta OS X -käyttöjärjestelmästä. Yksi niistä on ilmeisesti jo korjattu OS X:n uusimmassa versiossa Yosemitessa, mutta kaksi ei.

Googlen mukaan aukot ovat vakavia ja mahdollistavat hyökkääjälle Mac-tietokoneen haltuunoton. Tähän tosin vaaditaan fyysinen läsnäolo koneen luona. Hyökkäys ei onnistu etäältä verkon välityksellä ainakaan pelkästään tämän aukon kautta.

Asiasta uutisoi muun muassa iMore, jonka mukaan myös Yosemitea koskevat kaksi aukkoa on korjattu OS X:n tulevassa päivityksessä 10.10.2.

Google julkaisi aukot esimerkkikoodin kera, koska niiden raportoinnista Applelle tuli kuluneeksi 90 päivää. Samalla tavalla Google toimi äskettäin Microsoftin kanssa julkistaessaan Windowsista eri haavoittuvuuksia ennen korjausten olemassaoloa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoft ei hyväksynyt Googlen toimintaa. Toisaalta Microsoft oli juuri samaan aikaan haukannut omaa uskottavuuttaan tietoturvassa lopettaessaan laajan ennakkotiedotuksen tietoturvakorjauksistaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

  2. 2

    Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

  3. 3

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  4. 4

    Upeat kuvat! Ruotsin kuningasperhe poseerasi yhdessä – sädehtivän kaunis kruununprinsessa Victoria varasti huomion

  5. 5

    Tyttöystävä sai tarpeekseen rakkaansa ”pikkujoulurännistä” – mies ohitti juomakiellon ovelalla tavalla

  6. 6

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  7. 7

    Jokerit menettää ykköstykkinsä pitkäksi aikaa – KHL-ennätystä sivunnut Eeli Tolvanen lähtee Yhdysvaltoihin

  8. 8

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  9. 9

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  10. 10

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  11. Näytä lisää

    Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

  3. 3

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  4. 4

    Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

  5. 5

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  6. 6

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  7. 7

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  8. 8

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  9. 9

    Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

  10. 10

    Tätä ovelaa kikkaa lentohenkilökunta käyttää, kun he eivät halua jutella kanssasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

  6. 6

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  7. 7

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  8. 8

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

  2. 2

    Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

  3. 3

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  4. 4

    Upeat kuvat! Ruotsin kuningasperhe poseerasi yhdessä – sädehtivän kaunis kruununprinsessa Victoria varasti huomion

  5. 5

    Tyttöystävä sai tarpeekseen rakkaansa ”pikkujoulurännistä” – mies ohitti juomakiellon ovelalla tavalla

  6. Näytä lisää