Batman varmistui Steve Jobsiksi: "Hän murskaa roolin"

Julkaistu: , Päivitetty:

Steve Jobs -elokuvan käsikirjoittaja on erittäin varma Christian Balen kyvyistä esittää Applen edesmennyttä perustajaa.


Batmania esittänyt ja toisesta, The Fighter -elokuvasta Oscarin saanut näyttelijä Christian Bale varmistui nimiroolin vetäjäksi Aaron Sorkinin käsikirjoittamassa ja vielä nimeämättömässä Steve Jobs -elokuvassa. Sorkin vahvisti aiemmat huhut Balen valinnasta Bloomberg Televisionin haastattelussa.

Sorkin huomautti, ettei Balen tarvinnut edes koe-esiintyä, koska hän on Sorkinin mielestä paras mahdollinen valinta ikäryhmänsä näyttelijöistä. Sony aloittaa kuvaukset muutaman kuukauden sisällä.

Elokuva luotaa syvältä Applen vuonna 2011 menehtyneen perustajan ja pääjohtajan Steve Jobsin käyttäytymistä merkittävien tuotejulkistuksien alla. Aaron Sorkinin mukaan Christian Balella on elokuvassa enemmän vuorosanoja kuin useimmilla on kolmessa elokuvassa yhteensä.

– Se on äärimmäisen haastava rooli ja hän murskaa sen, Sorkin kuvaili Bloombergin tv-haastattelussa ehdottoman myönteisessä mielessä.

Odotuksia nostaa sekin, että toinen Steve Jobsista tehty elokuva Jobs ei miellyttänyt ainakaan Applen toista perustajaa Steve Wozniakia, jonka mielestä Ashton Kutcher esitti Jobsin väärin.

Kommentit

    Näytä lisää