Digitoday

Analyytikko ei anna periksi: Applen televisio tulee – joskus

Julkaistu: , Päivitetty:

Tunnetun Apple-analyytikon Gene Munsterin ennustukset eivät ole osuneet kohdilleen, mutta hän ei silti ole luovuttanut Applen television suhteen, Cnet kirjoittaa.

Piper Jaffrayn Gene Munster otti Applen todella kauan huhutun television jälleen puheeksi viestissään sijoittajille. Munster tiedostaa jo itsekin kuulostavansa siltä kuuluisalta pojalta, joka huusi sutta.

– Ottaen huomioon, miten monta kertaa olemme ennustaneet televisiota, eikä sellaista ole vielä julkaistu, voidaan inttämisemme television suhteen ohittaa helposti, Munster aloittaa Cnetin mukaan.

Analyytikko kuitenkin huomauttaa heti perään, että Applen pääjohtaja Tim Cook sanoi niinkin äskettäin kuin 12. syyskuuta, että televisiot ovat juuttuneet 1970-luvulle, ja televisiot ovat tuotekategoria, josta Apple on suuresti kiinnostunut.

Munster on ennustanut Applen televisiota vuosia. Vuonna 2011 hän odotti Applen julkaisevan sellaisen vuonna 2012 tai 2013. Sen sijaan Apple on julkaissut kaikkea muuta uusista iPhoneista ja iPadeista aina ensi vuonna myyntiin tulevaan Apple Watch -kelloonsa asti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Analyytikko kuitenkin viittaa myös Applen edesmenneen perustajan Steve Jobsin toteamukseen, jonka mukaan hän oli viimeinkin keksinyt, miten televisio pitäisi toteuttaa. Hän uskoo todisteiden viittaavan yhä siihen, että jotain on tekeillä. Kysymys on vain, että koska lopputulos nähdään.

– Näyttäisi siltä, että Apple-televisio on epätodennäköinen vuonna 2015 ja hyvin mahdollinen vuonna 2016, Munster katsoo. Sitä ennen hän odottaa Applelta uutta versiota Apple TV -boksista, joka saattaisi tukea pelaamista ja kenties myös puheohjattua Siriä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    2. 2

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Tästä selvityksestä Venäjä älähti – sotilasprofessori: ”Osoittaa, että USA on vakavissaan Euroopassa”

    6. 6

      Pinkeä olo vatsassa? Vaihda muutama ruoka-aine: turpoaminen ja kipu lievittyvät jopa kolmella neljästä

    7. 7

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    8. 8

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    9. 9

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    10. 10

      Mies anasti naiselta käsilaukun ravintolassa – tunkeutui samana iltana naamio päässään tämän kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    10. 10

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    2. 2

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    3. 3

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Tästä selvityksestä Venäjä älähti – sotilasprofessori: ”Osoittaa, että USA on vakavissaan Euroopassa”

    6. Näytä lisää