Digitoday

Apple häivyttää kolmen miljardin dollarin brändin

Julkaistu: , Päivitetty:

Apple maksoi toukokuun lopussa kolme miljardia dollaria Beats Musicista. Uuden raportin mukaan se aikoo häivyttää suureen julkisuuteen nousseen brändin.

Musiikin suoratoistopalvelu Beats Music itsenäisenä palveluna ja brändinä katoaa, kirjoitti TechCrunch. Applen aikataulusta ei ole tietoa eikä Apple kommentoi asiaa. Yhden lähteen mukaan suoratoistopalvelu sulautetaan Applen iTunesiin.

Toinen lähde tietää, että Applelta on tulossa merkittäviä musiikkiuutisia vuoden 2015 ensimmäisen puoliskon aikana.

Beats Musicin tekninen henkilökunta on siirretty jo Applen muihin yksiköihin, muun muassa iTunesiin. Ostetun yrityksen toimitusjohtaja Ian Rogers nimitettiin elokuussa vetämään my ös mainosrahoitteista iTunesia Radiota, The Verge kirjoitti.

Kun Apple osti Beats Musicin 2,2 miljardin euron kokonaishintaan, Applen varatoimitusjohtaja Eddy Cue sanoi sen olevan ensimmäinen tilausmusiikkipalvelu, joka on tehty oikein. The Vergen mukaan Beats Music erosi edeltäjistään lähinnä siinä, että se käytti myös ihmisiä räätälöimään soittolistoja ja otti toimintaa mukaan Dr. Dren ja Trent Reznorin kaltaisia musiikkijulkkiksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Palvelu onnistui hankkimaan kolmessa kuukaudessa vain 250 000 tilaajaa kun samoilla markkinoilla kilpailevalla Spotifyllä niitä oli 10 miljoonaa.

Cuen mukaan Apple haluaa tarjota tilausmusiikkia sekä mainosrahoitteista radiota ja ladattavaa musiikkia. Se tekisi iTunesista kaiken kattavan jukeboksin

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    3. 3

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    4. 4

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    5. 5

      Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

    6. 6

      Aki Palsanmäellä ja asiakkaalla hurjat näkemyserot hinnasta – ”Poistunko minä vai sinä?”

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    9. 9

      Trumpilta jälleen täyslaidallinen kansallislaulun aikana polvistuneille pelaajille – sponsorit hermostuneita tilanteeseen

    10. 10

      Kauden kovin vihellyskonsertti Areenassa, Jokereille toinen peräkkäinen tappio – katso video käsittämättömästä tuomarivirheestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    8. 8

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    8. 8

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    3. 3

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    4. 4

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    5. 5

      Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

    6. Näytä lisää