Digitoday

"Ups!" tosiaan: Kuljetusliike hassasi asiakkaiden korttitietoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuljetusliike UPS heräsi tarkistamaan järjestelmänsä laajasti kiertäneen haittaohjelman varalta – ja löysi kuin löysikin haitakkeen joistakin liikkeistään.

Kuljetusliike UPS:n kauppaketju UPS Store voidaan lisätä uusimpana uhrina Yhdysvaltoja riivaavaan maksukorttiryöstöjen sarjaan. Ketju tiedotti 51 liikettään ympäri maata koskettavasta tietomurrosta keskiviikkona. Kaiken kaikkiaan murto käsittää noin yhden prosentin kaikista ketjun liikkeistä.

Haittaohjelma ehti vaania asiakkaiden tietoja tammikuusta pitkälle elokuuhun. Varkaat veivät haittaohjelman avulla asiakkaiden nimiä, katuosoitteita, sähköpostiosoitteita ja maksukorttitietoja, mutta vahingon laajuus voi vaihdella asiakkaasta toiseen. Havaintoja petoksista ei ole toistaiseksi tehty.

– Ymmärrän, että tällainen sattumus voi olla häiritsevä ja aiheuttaa turhautumista. Pyydän anteeksi kaikkea sitä huolta, minkä tämä on voinut asiakkaillemme aiheuttaa, UPS Storen johtaja Tim Davis sanoo tiedotteessa.

Kyseessä on konkreettinen esimerkki siitä, mitä Yhdysvaltain hallituksen äskettäinen varoitus on saanut aikaan. Turvallisuusministeriö kehotti kauppiaita heinäkuun lopussa käymään tietojärjestelmänsä läpi Backoff-nimisen haittaohjelman varalta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Backoff kaappaa asiakkaiden maksukorttien tietoja suoraan kassakoneen muistista. Lisäksi haittaohjelma on onnistunut piilottelemaan useilta tavallisilta virustorjuntaohjelmistoilta. UPS Store toteaa nimeä suoraan mainitsematta, että heiltä löytyi juuri tämä haittaohjelma, josta ministeriö varoitti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    4. 4

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    5. 5

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      Vanhukset yhä useammin rikoksen uhreina – veljenpoika yritti huijata 150 000 euron talon 500 eurolla

    8. 8

      Kolumni: Legenda joutui urheiluhistorian rajuimpaan ihmiskokeeseen – johtiko dopingin käyttö ennenaikaiseen kuolemaan?

    9. 9

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    10. 10

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    4. 4

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    5. 5

      Riihimäkeläinen Leena poistui kotoaan ja katosi – poliisi pyytää havaintoja

    6. Näytä lisää