Väärennettyjen puhelimien myyjä jäi kiinni Google Streetviewn avulla - Digitoday - Ilta-Sanomat

Puhelinhuijari narahti hyvin erikoisella tavalla

Tekniikan ostaminen tuntemattomilta on tuoteväärennösten maailmassa vaarallista puuhaa. Joskus kuitenkin lykästää, ja Google-auto on kuvannut varkaan kotipihallaan.

Näillä kameroilla Google kuvaa katuja. Tässä tapauksessa ne nappasivat myös otoksen rikollisesta palaamassa kotiinsa.­

19.8.2014 10:40 | Päivitetty 19.8.2014 10:39

Montrealilainen Danny Geraghty kertoo Montreal Racing -sivustolla kohtaamisestaan puhelinhuijarin kanssa. Varastetun tavaran kauppias jäi kiinni lopulta Googlen palvelujen avulla.

Geraghty osti Kijijin kautta puhelimen. Kijiji on kanadalaisille käyttäjille tarkoitettu palvelu, joka jaottelee alueittain osto- ja myynti-ilmoituksia kaikenlaiselle tavaralle.

Myynnissä ollut, upouudeksi kehuttu Samsung Galaxy S5 näytti päällisin puolin hyvältä IMEI-koodia myöten. Hintakin oli sopiva, joten kaupat tuli tehtyä. Kotona tarkemmin tutkien puhelin kuitenkin osoittautui väärennökseksi.

Myyjä suostui tapaamiseen ja lupasi palauttaa rahat, mutta ei koskaan saapunut paikalle. Tämän jälkeen Geraghty alkoi tutkia asiaa tarkemmin. Lopulta hän löysikin Google Streetviewn avulla tutun hahmon kulkemassa sisään asuntoon. Huijarin koti löytyi.

Geraghty kohtasi huijarin tämän asunnolla, hälytti poliisin ja seurasi myyjää bussiin. Lopulta poliisi otti bussin kiinni ja pidätti huijarin varastetun omaisuuden hallussapidosta. Geraghty sai rahansa takaisin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?