Steve Jobs -leffan ohjaaja ulos, palkkapyyntö posketon

Julkaistu: , Päivitetty:

Sony joutuu etsimään uuden ohjaajan Steve Jobs -elämäkertaelokuvalleen, kirjoittaa The Hollywood Reporter.


Sony Pictures on ohjaajaa vailla Steve Jobs -elokuvassaan, väittää The Hollywood Reporter. Lehden mukaan ohjaaja David Fincher on ulkona kuvioista sen jälkeen, kun hän vaati kymmenen miljoonaa dollaria heti kättelyssä käteen.

Tiedot perustuvat "useisiin lähteisiin", joilla on muun muassa siteitä studioon. Ilmeisesti Fincher halusi myös pidellä elokuvan markkinoinnin ohjaksia. Yhden lähteen mukaan Fincher saattaa vielä palata neuvotteluihin, mutta ei entisellä palkkatoiveellaan.

– Tässä ei tehdä Transformersia. Eikä Captain Americaa. Tämä on laatua – eikä se huuda kaupallisuutta. Hänet pitäisi palkita menestyksestä, mutta ei etukäteen, lähde sanoi THR:lle.

Elokuva perustuu Walter Isaacsonin elämäkertakirjaan, ja käsikirjoittajana on Aaron Sorkin. Hän kertoi vuonna 2012, että elokuvaan on tulossa vain kolme kohtausta, jotka kaikki edeltävät jonkun Steve Jobsin puuhaaman merkkituotteen lanseerausta.

Ajatuksena oli saada yhteen menestyksekkäästä Facebook-elokuvasta The Social Networkista tuttu trio, ohjaaja David Fincher, käsikirjoittaja Aaron Sorkin ja tuottaja Scott Rudin. Mutta tämä näyttää tässä vaiheessa vain toiveajattelulta.

Steve Jobs -elokuvaa odotellessa muita filmatisointeja Applen perustajasta on jo nähty. Viime vuonna ilmestynyt Jobs ei kuitenkaan onnistunut osumaan asian ytimeen, katsoi Applen toinen perustaja Steve Wozniak.

Kommentit

    Näytä lisää